"Olkaa niin hyvät ja painakaa puuta, armollinen herra ja kunnon miehet! — Kaukaako tullaan? Ollaanko väsyksissä? Saako tarjota jotain? Arvaanpa, että tuli jano. Mitä saisin luvan tarjota? Viiniäkö suvaitsette vaiko paloviinaa? Hyvin hyviä viinirypäleitä sain tänä vuonna, juuri laskin ne tapin taaksi."
"No miks'ei! virkkoi poliisipäällikkö äreällä, tylyllä äänellä. Mutta joutuun, sillä meillä on kiire; ennen kun talosi saamme läpihaetuksi, tulee keskipäivä. Noille pojille ryyppy, minulle viini lienee parempi."
Herra Schallai juoksi kaapillensa, valitsi kuusi ahdaskaulaista ruukkua, täytti ne reunoilleen oivallisella sikunaviinalla, asetti ne pöydälle, ja toi päällikön eteen lasillisen hyvää viiniä. Sitten hän siellä rupesi juttelemaan, leikkiä laskemaan ja piloja puhumaan heidän kanssansa, jolla aikaa samassa katsoi kuka panduureista kaikkein typerimmältä näytti. Sen ympärillä hän hyöri ja pyöri siksi, kunnes kenenkään huomaamatta sai yhden noista ahdaskaulaisista ruukuista pujahdutetuksi hänen taskuhunsa, ja sitten hän taas jutteli ja puhui piloja yhtä mittaa.
Päällikkö sillä välin sai lasinsa tyhjäksi. Ja sitten, pyyhkien vaksittuja, tuuheita, lyhyitä viiksejänsä hän murahti: "Kas nyt käykäämme työhön käsin!"
"Eikö sais tarjota vielä lasillista?" kysyi kohtelias krouvari, ja kun päällikkö teki kieltävän viittauksen, hän kääntyi panduurein puoleen: "Entäs kenties teille, veikkoseni kelpaisi?"
Mutta samassa yht'äkkiä, ikään kuin olisi hänen mielihyvänsä veitsellä katki leikattu, hänen muotonsa muuttui mustaksi, hän rupesi vihaisesti pudistamaan päätänsä, luki pöydällä seisovat viisi ruukkua ja virkkoi vimmaisella suuttumuksella panduureille: "Vai niin, veli-kultaseni, sepä vasta on lysti kepponen! Minä teidän eteenne toin kuusi ruukkua, ja kun vaan pyörähdän ympäri, niin onkin ainoasti viisi pöydällä!"
Päällikkö ärähti hänelle: "Et toki luule, että me sen olemme varastaneet?'
"Vai pitäisi mun uskoman muka, että se itsestään on lähtenyt lentoon tai että joku, ryypyn ottaessaan, on sen nielaissut alas kurkkuunsa? Senhän jokainen kumminkin voi nähdä, että ruukku ei enää ole siellä."
"No tutki sitten vaikka noiden poikien vaatteet, niin kauan kuin ne täällä ovat, ettet sitten tarinoi heidän sen vieneen!"
"Todellakaan en aio sitä jättää tekemättä, ilman teidän käskemättännekään!" virkkoi krouvari uhkamielin ja rupesi koperoimaan panduurein taskuja, ja aika kummastunut hän oli olevinaan, kun hän hänelle tietystä taskusta löysi ruukkunsa.