"Hei! Sepä on hyvä!" sanoi hän, lyöden kämmenet yhteen — kuitenkin taas samalla tempulla, jolla ihmisen pään halkasemista osoitteli. "Terveet tultua vaan! Messieurs (hyvät herrat), pyytäkää lupaa pareiltanne hetkeksi saada heidät jättää. Ainoasti hetkeksi, mesdames (hyvä rouvasväki), me tulemme kohta takaisin; olkaa niin hyvät ja levähtäkää niin kauan."
Ja hän meni miekkaansa kupeelleen vyöttämään. Useimmat muutkin upseerit riensivät aseilleen, ja minä näin heidän kohteliasten, hymyileväin, viehättäväin kasvoinsa yht'äkkiä muuttuvan vihaisiksi, uhkaaviksi.
Minutkin jätti minun tanssikumppalini. Hän meni, sitoi miekan vyölleen ja pani kypärän päähänsä. Hänen käyntinsä oli vielä miehuullisempi kuin toisten, hänen näkönsä urhomaisempi, hänen silmänsä säihkyväisemmät. Jos jo ennen oli sydämmeissäni ollut rakkautta ja ihastusta, niin se nyt kiihtyi ihmettelemiseksi.
Koska hän miekan vyölleen sitoi, kiehahti kaikissa minun suonissani veri niin kuumaksi, kuin jos olisi minultakin ollut halu mennä hänen kanssansa sotaan, saadakseni ratsastaa hänen vieressänsä, kehoitellen häntä ja riemuellen siitä, kuinka hän masenteli vihollisia.
Ruusuani hän yhä vielä piti kädessään, vaan pantuaan kypärän päähänsä, pisti hän sen siihen kiinni kokardin viereen, ja samalla hetkellä hän vielä käänsi kasvonsa taaksepäin ja näkyi silmillänsä etsivän jotakin väkijoukosta.
Meidän silmämme kohtasivat toisiaan. Sitte hän riensi pois, ja hänen kanssaan muutkin upseerit.
Me sillä välin jäimme kaikki tanssisaliin, ikäänkuin ei olisikaan mitään hätänä; majuri oli antanut käskyn, ett'ei kukaan saisi lähteä pois, ennenkuin hän olisi tullut takaisin.
Nyt seuraava tunti oli pisin kaikista, jotka olen eläissäni kuluttanut. Enin osa meistä lähestyi ikkunoita, paremmin kuullaksemme, ja me teimme havaintojamme sekä päätöksiämme sitä myöten kuin kanuuna-pauke kuului lähempää tai kauempaa. Kotiin ei kukaan katsonut viisaaksi mennä, sillä helpostihan saattoi tapahtua, että vihollisten sotajoukkojen välillä saattoi kahakka sattua juuri kaupungin kaduilla. Paljoa parempi oli täällä yhdessä joukossa odottaa taistelun loppua.
Pianpa alkoivat kanuunain paukahdukset poistua poistumistaan yhä etemmäksi, kunnes vihdoin peräti vaikenivat. Meidän seurassamme olevat siviili-herrat tästä päättivät, että Magyarit olivat päässeet voitolle. He olivatkin oikeassa.
Tuskin oli vielä neljännes tuntia kulunut, niin kuulimme upseerien tulevan takaisin suurella pauhulla ja iloisella melulla; he riensivät tanssisaliin, riemuiten ja nauraen, ikäänkuin ei olisi mitään tapahtunut; muutamat vaan vielä pyyhkivät vaatteistaan pois jotakin — tomuako vai vertäkö se lienee ollut? — ja sitte jokainen meni tanssitoveriansa puhuttelemaan ja huvittelemaan.