Ja kaikkein omituisin hänessä oli, että oli kovin kuuro. Hän oli tottunut kova-ääniseen puheesen tuommoiseen, jolla kanuunat pitävät puhetta keskenään.
Ulkomuotonsa ei ollut juuri ihastuttava. Pitkät, laihat kasvot, pitkä, laiha vartalo, lyhyeksi keritty tukka ja vasta nykyään kasvunsa alkanut sutiparta eivät kovin kaunistaneet häntä.
Meidän keskenäinen puheemme oli tavallisesti omituista laatua, sillä hän ei oikein kuullut, mitä minä sanoin, ja mitä hän jutteli, sitä minä en oikein ymmärtänyt.
Koska hän oli tuonut minulle makeisilla täytetyn paperikääryn, ilmoitin minä mielipahani siitä, että meidän kaupungissa on niin huono sokerileipuri. Hän minun silmän-luonnistani mahtoi päättää, että paalissa tässä joku oli hirmuisesti loukannut minua, ja vastasi jotain — jos sai päättää sanoja seuraavista käsien tempailemisista — ei mitään vähempää kuin että tahtoi loukkaajan hakata halki kiireestä kantapäihin asti.
Viimeinkin tuli minun katrillini vuoro. Musiikki alkoi soittaa johdatus-säveltä ja jokainen kavaljeri riensi parinsa luoksi. Voi kuinka sydämmeni sykähti korsettia vastaan, kuinka se löi läikkähytti, koska näin tanssikumppalini lähenevän, koska hän hypähti eteeni, painaen rintaansa vastaan kukkaani, joka hänellä oli kädessä. Voi, kuinka kuuma oli hänen kätensä, koska hän tarttui minun käteheni.
Minä riemuitsin, minä nauroin, minä olin aivan pyörryksissä.
"Ohoh, ryöstättekö te multa naapurini!" huusi hänelle majuri, nauraen ja samassa taas uudistaen tuota halkaisemis-temppuansa. Me riensimme kepein askelin tanssiriveihin. Minä olin kuulevinani, että meidän takanamme kuiskattiin: "Katsokaappas tuota yhteensopivaa paria!"
Voi Eleonora! kuinka minä olin onnen autuas — minusta aivan tuntui, kuin olisi yhteenliitettyin sormiemme kautta hänen sydämmensä sulanut minun sydämmeeni ja minun sydämmeni hänen sydämmeensä.
Me seisoimme odotellen musiikin alkua. Mutta ennenkuin sen ensi sävel oli kajahtanut, kuului kadulta yht'äkkiä täyttä nelistä ajavan hevosen kavioin kopina ja kaukaa muutamia kanuunan paukahduksia, jotka salin ikkunanlaseja tärähdyttivät. Samalla hetkellä eräs mies tuli juosten saliin, kypärä päässään, aivan liassa ja loassa, ja ilmoitti, että vihollinen oli tehnyt rynnäkön etuvartioita vastaan.
Majurikin oli kuullut kanuunain paukkeen ja arvasi myös sanantuojan näöltä, mitä ei kuullut sen sanoista.