Päiviä kului, viikkoja vieri. Pääsivätpä viimein vaivaloisen ponnistuksen perästä nuo kolme sian-ajajaa muutamaan kaupunkiin.
Tulipa vastaan heille matkustavainen, joka asui siinä kaupungissa. He seisahuttivat hänen, puhuttelivat häntä.
Ensimäinen häneltä kysäisi: "tiedätkö täällä taloa, jossa kaunis nainen asuu, kaunihin koko kaupungissa? Mitä tiedät hänestä?"
"Tiedän hyvinkin", lausui matkustavainen; "siinä talossa iloisesti eletään, ei siellä koskaan vieraita puutu, koko yökaudet kaikuu siellä soitto. Älkää siitä kauniista naisesta olko millännekään; kyllä se itseänsä huvittelee."
Lausuipa siihen se vanha mies: "naisesta puhut, joka on edessäs".
"Tunnetko tuota toista naista? Ei hän suuresti rakastanut miestään, vaan olipa syynsä siihen, että häntä kunnioitti se kylmä, tuleton vaimo. Mitä sanovat ihmiset hänestä?"
"Et tunne sitä vaimoa hyvin sinä eikä mailmakaan. Hän suri paljon miestään, tuli murehesta mielipuoleksi ja vietiin hulluinhuoneesen".
Viimein nuorukainenkin rupesi tiedustelemaan.
"Nuori vaimo asui pienen lapsensa kanssa vähäisessä, matalassa majassa. Kaunis punaposkinen oli vaimo kuin lapsikin. Kuinka on heidän laitansa?'
"He eivät enää siinä pienessä majassa asu. He ovat muuttaneet vielä ahtaampaan asumukseen. Tuolla lepäävät kalmistossa, yhdessä haudassa, yhdessä arkussa…"