— "Minä tahtoisin saada lasin viiniä, ei hevosilleni, vaan itselleni".
— "No — odota — minä annan heti itse".
Ja hän otti kellarin-avaimen ja meni. Matyin täytyi jäädä kellarinhalssiin seisomaan.
Boriska sähisi ja kähisi; hän raivosi, heitteli astioita rikki, kirskui ja noitui itsekseen kyökissä.
Tuskin oli vanha herra tullut takaisin ja vaipunut äänettömyyteensä, kun Matyi taas astui sisään.
— "Kunnian herra, Boriska käskee kysyä, mitä illalliseksi keitetään".
— "Onko teidän tapa syödä illallista?" kysyi Abris herra, vieraisinsa kääntyen.
— "Onpa kyllä", riensi Károly vastaamaan, ennenkun hänen nöyrä äitinsä ehtisi sanoa päin vastoin.
Abris herra huokasi raskaasti, nousi ylös ja meni kyökkiin. Sieltä alkoi hän varsin hiljaan puhutella Boriskaa, joka taas päin vastoin koetti puhua niin kovalla äänellä, että sisällä-olijatkin häntä kuulisivat.
— "Mitä? tuon kauniin salvokukon? — Ei mistään hinnasta! — Minäkö tekisin valkeaa nyt? — Ei ole puita hakattu. — Onhan juustoa. — Minä en suinkaan nyt sotke taikinaa, sillä käteni on kipeä. — Tuota hillo-purkkia en tosiaankaan avaa. — Siihen en koske. — Minä en ole kyökkipiika. Miks'ette pidä kokkia, jos tahdotte ravintolan-isäntänä olla?"