Näitä kaikkia saattoi hyvästi kuulla tuonne sisään.
Abris herra suuttui kuitenkin tällä kertaa syystä, meni ulos pihalle, lyödä kolahutti taikina-vanukkeella pulskean kukon kuolijaaksi, antoi veren juonta maahan, teki valkeaa ja rupesi lintua kynimään. Nähdessään, että niin piti olla, sieppasi Boriska kukon hänen kädestään ja ajoi hänet ulos kyökistä.
Kahden tunnin kuluttua oli tuo suuri illallinen valmis. Tuo kelpo, kunniallinen kukko oli niin poltettu, kuin suinkin olla saattoi, ja ainoastaan luut siinä olivat vielä kovemmat kuin liha. Taikinainen leipä tarttui kiinni veitseen, kun sitä leikattiin, ja suulakeen, kun sitä syötiin, ja kaikki ruoat olivat niin suolassa ja paprikassa, että silmät säkenöitsivät niitä maistaessa.
Vieras nainen istui syömättä vieressä ja huokasi vielä raskaammin, nähdessään kuinka rakkaan äiti vainajan pöytäliinoissa oli suuria ruostepilkkuja, kuinka hänelle tuttujen veitsien ja kahvelien hirvenluiset päät olivat rikki ja nuot vanhat vadit ja lautaset täynnä halkemia. Sillä tavoin käy miehen, jolla ei ole vaimoa talossa.
Sittekun illallinen oli syöty, rohkeni Abris herra vihdoinkin puhua, ja kysyi sisareltansa, mihin he matkustavat.
Hiljaisesti huoaten ilmoitti tämä, että he olivat matkalla ——'iin herra Gábor Berkessyä tervehtämään.
— "Mitä! Tuota pahaa ihmistä?" huudahti Abris herra, vähän liikutettuna juodusta puutarha-viinistä.
— "Minkä vuoksi on hän paha ihminen?" kysyi Károly, puoleksi leikillä, puoleksi vakavuudella.
— "Sen vuoksi, että kun me kävimme Debreszen'issä koulua, hän antoi minut ilmi siitä, että oli nähnyt minun menevän ravintolaan. Siitä minä rangaistiin neljänkolmatta tunnin arestilla. Sitä en ikinä unhota".
Tämä oli tapahtunut jo neljättäkymmentä vuotta takaperin.