"Jumaloittu, ikuisesti unhoittumaton enkeli!
"Oletko koskaan taivaalla nähnyt kaksi tähteä, jotka seisovat niin likellä toisiaan, että paljaalla silmällä katsoen pitäisi niitä yhtenä ainoana ja jotka maailman luomisesta asti ovat kiertäneet toinen toisensa ympäri, muodostaen ihmeteltävän ilmiön tähtimaailmassa, mutta joista yht'äkkiä toinen, kaikkia hallitsevan kohtalon odottamattomasta sanasta, eroo toisesta ja vaeltaessaan taivaalla muuttuu pitkähäntäiseksi pyrstötähdeksi, jonka tehtävänä on kuljeksia ulkopuolella maailmaa ja myrskyä ennustavalla leimullaan peloittaa vapisevaa pientä tähtöstä…"
Julia ei malttanut lukea koko tätä tähtitiedettä loppuun asti, vaan riensi suorastaan loppuun ja luki mitä siellä seisoi.
"… koska isäni tahto on elämälleni rautainen kahle, joka pitää minua, niin, kuin Prometheusta kallioon, kiinni sidottuna ja hän vaatii, että otan Gábor Berkessyn, protonotariuksen tyttären vaimokseni, ei ole muuta neuvoksi, kuin kuolla taikka totella. Jos vaan itseeni katsoisin, olisi kuoleman valitseminen minulle autuus, mutta minä ajattelen sinua, jonka sielua semmoinen tapaus ijäksi kauhistuttaisi, ja sentähden tahdon elää ja totella, ainoastaan sinun tähtesi, ainoastaan sinun rauhasi vuoksi. Kyyneleet silmissä, kuoleman tikari sydämessäni kirjoitan sinulle nämät rivit: unhoita ijäksi minut, joka kuolen sinua muistaen.
Kálmán Sós."
Julia oli kuin kuusta pudonnut.
Tämäkö oli se kuoleman-aavistus, se maneettisuus, ne salaperäiset mielenkuvitukset, että hän tahtoo naida toisen?
Seuraavana hetkenä otti nainen kylmäverisesti kirjeen ynnä omansa kanssa ja heitti ne, viitsimättä niitä edes rikki repiä, kaminiin.
Hän soitti.
Kamarineitsyt tuli sisään. Julia kirjoitti muutamia sanoja ja sulki ne sinetillä.