— "Voi! — Älkää kysykö minulta mitään", vaikeroitsi onneton ratsastaja, "minä olen hukassa — olen kuollut — käteni, jalkani eivät ole minun — pankaa minut levolle, kutsukaa tohtoria, minä heitän heti henkeni — voi kuvettani, voi!"
Julia rupesi aavistamaan jotain ääretöntä onnettomuutta ja lähetti vilpittömällä myötä-tuntoisuudella palvelijansa heti lääkäriä hakemaan. Sillä välin vei hän tuon kova-onnisen seikkailijan vuoteesen ja hoiti häntä kaikella naisellisella hellyydellä, kunnes vihdoin lääkäri tuli ja rauhoitti häntä sillä, etteivät sairaan "jalommat osat" olleet tuosta vaivaloisesta ratsastamisesta vahingoittuneet ja että muutaman tunnin lepo oli kaikki taas paikallensa saattava.
Berkessyn kartanossa kasvoi sillä välin vaara yhä suuremmaksi. Rouva Gulyási ei jättänyt ketään hetkeksikään rauhaan, hän ajoi joka ihmisen poikaansa hakemaan ja vaati jokaista takaisin palaavaa ilmoittamaan, mihin oli tämän jättänyt. Vihdoin sai hän suonenvetoa, hänet täytyi panna maata ja peittää lämpimillä peitteillä sekä juottaa teevedellä; hän voivotteli kaiken yötä ja käänsi koko talon ylösalaisin. Molemmat tyttö-raukat ja rouva Tállyai, jotka yhtä mittaa valvoivat hänen vuoteensa vieressä ja hoitivat häntä, eivät aamuun asti voineet silmiään ummistaa hänen tähtensä. Menyhért herra makasi sillä aikaa rauhallisella omatunnolla viereisessä huoneessa; häntä täytyi joka tunti hereille ravistaa, jott'ei hän kuorsaisi niin hirveästi ja saattaisi sairaalle uudestaan suonenvetoa.
Päivän koittaessa nukkui vihdoin kärsivä potilas väsymyksestä ja voivotuksesta, ja rouva Tállay'kin laskeusi sohvalle lepäämään, kun yht'äkkiä hajdú tuolla ulkona käytävässä rupesi suurella melulla takkeja pölyttämään.
Molemmat tytöt juoksivat päistikkaa ulos.
— "Vaiti! Älkää pitäkö melua, vast'ikään nukkuivat täällä sisällä!"
— "Puhdistanhan vierasten herrain takkeja", selitti puolustuksekseen hajdú.
— "Kas, jotain putosi toisen takin taskusta", sanoi esiin juosten Liza ja otti ylös pienen taskukirjan lattialta.
— "Aha!" sanoi hajdú, "se putosi varmaankin herra Kálmán Sós'in taskusta".
Kirjan kanteen oli kultaisilla kirjaimilla painettu: "Päiväkirja".