Kuka panisi pahaksensa, jos pari nuorta tyttöä, joiden käsiin sattuu erään heihin mieltyneen nuoren miehen päiväkirja, ei voisi hillitä itseään siihen vähäisen kurkistelemasta? Molemmat tyttömme vetäytyivätkin äkisti syrjään erään pilarin taakse ja rupesivat kuiskaellen ja naureskellen suurella kiiruulla tuota salaperäistä taskukirjaa sormiensa välissä tutkimaan. Se oli kirjoitettu täyteen kaikenlaisia värssyjä; sieltä täältä putosi siitä kuivattu kukka tahi hiuksista punottu lemmikki, jotka he panivat takaisin samaan paikkaan, josta olivat pudonneet; muutamat värsyt lukivat he ja naureskelivat niitä, sillä ovathan värssyt varsin viaton asia. Yht'äkkiä, kun he toinen toisensa kädestä sieppailivat päiväkirjaa, sattui Linka siinä huomaamaan erään tutun runon. Hän luki sen: se oli ihan sama runo, jonka hän eilen oli lukenut Regélö'ssä itselleen kirjoitettuna, sillä pienellä eroituksella vaan, ettei tämän päällekirjoitus ollut Linka B:lle, vaan Julia Cs:lle ja että mitä siellä oli kirjoitettu tumman-verevälle, oli tässä vaalean-verevälle; siellä puhuttiin mustista silmistä, tässä sini-silmistä, mutta muuten oli jokainen enkeli ja keijukainen ihan samalla paikalla, niinkuin myöskin nuot samat sydämen-tuskat, kuoleman halu ja lupaus yhtymisestä toisessa maailmassa.
Linkasta tuntui niin, kuin hän olisi vastaanottanut onnentoivotuksen, ja sitte perästäpäin huomannut, ettei se ollutkaan hänelle aiottu; hän heitti äkisti pois päiväkirjan ja juoksi huoneesen, luullen, että sata silmää häneen katsoi ja että jokainen mäki häpeänpunan hänen kasvoillansa. Hän tunsi itsensä kovasti rangaistuksi siitä, että ensimmäisen kerran eläissään oli ollut turhamielinen. Nuot kauniit, imartelevat lauseet eivät siis alkuansa olleet kirjoitut hänelle, vaan ainoastaan vaalean-verevältä mustan verevälle siirretyt. Hän oli harhaluulostaan täydellisesti parannettu.
Aurinko seisoi jo korkealla, kun toinen niistä ratsastajoista, jotka olivat seuranneet jälkiä ja vihdoin tavanneet hänet siitä talosta ——'ssa, jonne hevonen oli hänet vienyt, palasi takaisin sillä rauhoittavalla tiedolla, ettei nuorta herraa vähintäkään vaivaa, vaan että hän päin vastoin on varsin hyvissä käsissä, kelpo kauniin rouvan hoidon alaisena, joka ei salli nuoren herran palata takaisin, ennenkuin on täydellisesti tointunut, ja joka pyytää hänen kunnioitettuja vanhempiansa tulemaan luoksensa ja olemaan vierainansa siksi, kuin nuori herra on jälleen entisiin voimiinsa tullut, sillä ratsastaminen on häntä vähäisen voivuttanut.
Tästä tiedosta tointui Zsuzsi täti heti paikalla, nousi ylös, tuli terveeksi ja antoi valjastaa hevoset. Hän ei edes odottanut suurusta, vaan kun talon isäntä ilmestyi, kiitti hän tätä vieraanvaraisuudesta, työnsi vastustamattomalla kiireellä miehensä ja Pétike'n, jonka posket vielä olivat kääreissä, vaunuihin sekä käski kuskin ajaa täyttä laukkaa ——'iin. Kuskinlaudalla Marczin vieressä istui sanan-tuonut renki, opastaaksensa heitä asianomaiseen paikkaan, silla hän oli matkalla unhottanut rouvan nimen, mutta toivoi kuitenkin löytävänsä tämän taloon.
Gábor setä pudisti sydämellisesti Menyhért herran kättä, joka pois lähtiessään vaunuista huusi hänelle:
— "Juttumme ei ole vielä päätetty, liquidum est debitum, ja jos ei se muulla tavoin käy, ryhdymme brachialiter ryöstöön".
Tätä katsoi Menyhért herra sangen hyväksi sukkeluudeksi ja nauroi sille aika tavalla, noilla kauniilla korupuheilla tarkoittaen tuota jo vanhastaan sovittua avioliittoa.
Koko talonväki seurasi lähteviä; siellä olivat myöskin nuot kaksi tyttöä ja kaksi nuorta miestä. Linka oli silminnähtävästi huonolla tuulella, kun sitä vastoin Liza ei voinut salata iloansa siitä, että näki Gulyás'in herrasväen lähtevän.
— "Neiti Lina näyttää kovin synkkämieliseltä", sanoi teaterillisen suloisella äänellä Kálmán.
Lina ei voinut siihen vastausta antaa; hän vetäytyi syrjään, rupesi puhumaan Károly'in kanssa ja meni sitte hänen kanssansa sisään.