Kálmán ei kaikista tähän asti ilmestyneistä sanakirjoista löytänyt semmoisia sanoja, joilla olisi voinut tähän puhutteluun vastata. Te saatatte jollekulle sanoa, että hän on varastanut hopealusikoita, se ei ole mitään siihen verraten, kun jollekin sanotaan, että hän on huono runoilija.
— "Hyvä herra, jos en muistaisi, että olen teidän talossanne…"
— "Se älköön teitä vähintäkään estäkö. Minun luonani on vieras herrana".
— "Semmoinen loukkaus on pestävä pois verelläni", huusi Kálmán raivoissaan; hän ei vielä uskaltanut sanoa: "toisen verellä".
— "Minä en ole parran-ajaja", vastasi siihen vanha herra tyvenellä ivalla.
Károly astui vihdoin väliin, tarttui Kálmán'in käsivarteen ja kuiskasi hänen korvaansa:
— "Kumppani, etkö huomaa, mitä naurettavaa roolia sinä näytät lörpötyksilläsi vanhaa miestä kohtaan".
— "Miks'ei hänellä ole poikaa, jotta voisin häneltä saada hyvitystä?"
— "Ole huoleti, jos et muuta halua; minä olen hänen poikansa, sillä minä nain hänen tyttärensä ja annan sinulle sitä hyvitystä, jota vaadit, mutta älkäämme nastako melua asiasta. Sinä epäilemättä tahdot lähteä kotia, minä valjastutan hevoset, ja ——'ssa päätämme ystäviemme kanssa asian".
Gábor herra ei kuullut, mitä molemmat nuoret herrat puhuivat, eikä voinut siitä tietoa saadakaan, sillä Károly väitti, että vaan oli ollut puhe kotiin-lähdöstä ja että, koska hänen muutenkin täytyy matkustaa ——'iin, hän ottaa mukaansa Kálmán'in. Tämä rauhoittikin vanhusta ja heti sen jälleen näemme molempien nuorten miesten lähtevän pois.