Pahan-ilkiö näytti vihdoin, kovasti nyyhkyttäen, sitrunaa, jonka oli heittänyt luotaan.
— "Omena puri!"
Suurella vaivalla onnistui talon rouvan vihdoin lepyttää tuota herttaista poikaa, antaen hänelle käteen kappaleen torttua ja lähettäen hänet lastenkammariin pienen Klárikan kanssa leikittelemään.
Seura jakaantui nyt kahtia. Naiset jäivät saliin, "mutta me", sanoi Lörincz setä, "menemme minun kamariini polttamaan piipun tupakkaa", ja sitte vei hän miespuoliset vieraat omaan huoneesensa, jokaisessa ovessa riidellen Sándor orpanan kanssa, joka ei mistään hinnasta tahtonut sallia itsensä menevän edellä.
Tupakka-huoneessa oli varsin hyvästi järjestetty; vaikka jo oli kesä-aika, oli se vielä kylmä ja kostea; kaminissa rätisi valkea iloisesti; sen vieressä oli toisella puolella iso puukori ja edessä mukavia, nahatta peitettyjä nojatuoleja; toisella puolella seisoi piippu-hylly, täynnä hopea-kantisia merenvahapiippuja.
— "Tehkää hyvin ja istukaa!" sanoi Lörincz, vieden vieraansa kaminin luokse ja tarjoten heille noita suuria nojatuoleja. Sándor orpanani ei kuitenkaan millään ehdolla tahtonut vastaan-ottaa sitä kunniaa, että istuisi.
— "Hän kiittää nöyrimmästi", vastasi hänen puolestansa isä; "hänen ei ole liioin tapa istua".
— "No, tehköön hän mieltänsä myöten", lausui siihen Lörincz herra ja antoi pojan seisoa; tämä ei ollut tottunut istuutumaan ennenkuin häntä vedettiin tuolille, vaan pysymään seisoalla sen edessä niinkuin hiilihanko.
— "Pistäkää kumminkin piippuun", kehoitti Lörincz ja tarjosi hänelle tupakkarasiaa.
Poika ei ottanut sitä vastaan.