Elemér rupesi nyt katsomaan ympärillensä. Vasta nyt hän huomasi mikä erämaa hänen eteensä levisi.
Se seutu, jonka kautta hän eilen matkusti, oli vielä paratisin kuvana. Tonavan toisella puolella oli vielä vihannuutta ja peltoja, riihissä puitiin, vaan täällä oli kaikki autiota, paljasta ja tyhjää.
Hevoset olivat kurjia ja jaksoivat tuskin liikkua. Edistyminen oli niin muodoin sangen surkeata, vaikka ajomies ahkerasti piiskaa heilutti. Toinen kummallinen seikka esti kulkua. Karjalaumoja ajettiin tomuista tietä myöten ajajia vastaan niin paljon että Elemér'in kiusaksi täytyi seisahtua; sillä eläimet eivät väistyneet pois tieltä, ei silloinkaan kun väliaika tunkesi ruumiisen.
"Onko täällä markkinat?" kysyi Elemér.
"Ei suinkaan, armollinen herra, ajavat vaan karjoja talveksi Tonavan toiselle puolelle. Täällä ei enää ole oljenkorttakaan, jota voisivat syödä".
Elemér käsitti nyt tuon surkean ammonnan, jolla nuo tuhannet laihat elukat ilmaa täyttivät.
Jaksaisivatko todellakin kulkea Tonavan toiselle puolelle?
Ihmiset, kohdatessaan toinen toistansa tiellä, eivät enää tervehtineet.
Se oli voitettu joukko, joka teki pyhiinvaellusta.
Siellä täällä oli kaatunut elukka tiellä. Se jäi sinne.
"Eikö voisi käyttää lihaa?" kysyi Elemér.