Asioitsija kun oli, herra Lemmingin elämän-järjestys ei ollut erittäin säännöllinen. Jos hänen oli matkustaminen pois, nousi hän ennen päivän koittoa; jos hänellä ei ollut matkoja, ei hän jättänyt huonettansa ennen päivällistä. Vaimonsa huoneesen ei hän koskaan tullut ennen päivällistä. Työhuoneesensa oli hänellä eri käytävä.
Eräänä päivänä, kun herra Lemming palasi rautatien asemahuoneelta, kohtasi hän portailla Ilonkan.
Ilonka ei vielä ollut vetänyt hattuansa silmien eteen, sillä hän tuli suoraan Malvinan luota. Lemmingin huomio kiintyi tuohon kauniisen tuntemattomaan lapseen, jonka täällä-olo näin oudolla ajalla oli hänestä selittämätön.
"Hyvää huomenta, neitini, ketä te etsitte?"
"Hyvää huomenta, herrani, minä opetan täällä Englannin kieltä".
"Tekö?" huudahti rahamies epäillen. "Ken täällä opettelisi Englannin kieltä?"
"Hänen armonsa, rouva Lemming".
"Minun vaimoniko? Sitä en tiennyt."
"Minun on kunnia jättää hyvästi", sanoi Ilonka ja meni, kuultuansa tämän ja päästäkseen jatkamasta tämmöistä keskustelua portailla.
Herra Lemming seisoi portailla ja katseli tytön jälkeen kunnes tämä oli ehtinyt alas. Ilonka ei katsahtanut taakseen.