"Eikö kukaan teidän hienommista tuttavistanne tunne häntä?"
"Ei kukaan voi antaa hänestä tietoja; ja kuitenkin sen on mahdoton häntä unhottaa, joka kerran on häntä nähnyt. Hän nostaa huomiota jo senkin kautta, ett'ei koskaan käytä tuota ilkeätä krinolinia, jota naiset julkisesti suosivat ikäänkuin valkoisten muurahaisten kuningatar. Kädessään kantaa hän päivänvarjoa milloin viritettynä, milloin laskettuna, ja hatussa on sininen huntu".
"Ja hän katoo, jos hänen jälessänsä käy?"
"Niin, hän katoo".
Herra Lemming kyllä olisi voinut Elemér'ille tietoja antaa, sillä rouvaltansa oli hän usein kuullut, että sama nuori tyttö, joka opettajana käy heidän talossansa, oli junkkerin ihanne. Malvina oli kuitenkin käskenyt puolisonsa olla ilmoittamatta nuorelle herralle mitään. Hän sanoi, ett'ei Ilonka enää tahtonut tavata Elemér'iä. Hän häpesi köyhyyttänsä. Eikö tämä tunne ollut oikeutettu?
Malvina kielsi sentähden miestänsä puhumasta Elemér'ille Ilonkasta. Tämä ilmoitus pakoittaisi köyhää tyttöä jättämään heidän talonsa, sanalla sanoen ottaisi leivän hänen suustansa. Sattumalta tavata Ilonkaa herra Lemming'in talossa oli Elemér'ille vallan mahdotonta, sillä hän nukkui vanhurskaan unta siihen aikaan kuin Ilonka oli lopettanut päivätyönsä. Kaupungissa kohtasi hän Ilonkaa usein hänen mennessänsä lääkärin luo, mutta huntu teki hänet tuntemattomaksi.
"Rakas ystäväni", sanoi Lemming, "minusta on vähän arveluttavaa, kun tyttönen ei tunne vanhaa tuttavaansa jonkun ajan kuluttua".
"Niin minustakin".
"Kun te viljelitte hänen tuttavuuttansa, onhan hän silloin vielä aivan siveä tyttö".
"Hän oli vielä lapsi eikä mennyt mihinkään, ellei äitinsä seurannut".