"Onko kukaan mokomata kuullut: että hevosen selässä ajellaan metsävuohta katuja myöten, tietysti se taas on päässyt pakoon johonkin läpikäytävään taloon. Ja sitten ette enää löytäneet jälkeäkään. Katsokaa, teidän olisi siivosti pitänyt pysyä suoralla tiellä".
Sen pitemmälle ei hän saanut puhettansa jatkaa, sillä Malvina heitti sokeripalasen hänen päähänsä, muistuttaaksensa häntä olemaan sekautumatta asioihin, jotka eivät häntä koskeneet. Hän menetteli nyt niinkuin se, joka malttaa mieltänsä ja päättää korjata erehdyksensä.
"Ystäväni, karkoittakaa tuo syreni-värinen olento päästänne. Pesth'issä on arvattavasti monta semmoista kuin te, jotka juoksevat hänen jälkeensä. Joka häveten karttaa teitä, sillä on varmaankin syytä hävetä".
Nyt Malvina heitti vielä suuremman sokeripalasen hänen liivillensä.
Jos se olisi sattunut nenään, olisipa nenäluu musertunut.
"No, minä vakuutan kunniani kautta ett'en koskaan enää puhu ihmiselle hänen sydämensä asioista. Mutta jos minulla olisi lemmitty, joka salaisi itsensä minulta, vaikkapa vaan tunniksikin, niin minusta tulisi murhaaja".
"Herra Lemming, muistakaa että olette nainut mies", sanoi Malvina, hymyillen veitikkamaisesti.
"Minä puhun suoraan. Lemmittyni on minun rouvani. Rouvani ilmoittaa minulle, missä hän on joka hetki ja minne hän menee. Mitä sanoisinkaan, jos hän kerran juoksisi pakoon, kohdatessani häntä: joko arvelisin hänen niin rumistuneen siitä kuin viimein näimme toinen toistamme taikka että hän on jonkun muun lemmitty, jota hän häpee".
Malvina nousi suuttuneena pöydästä.
"Elemér, olkaa hyvä ja menkää kotiin!"
"Niin aioin juuri tehdä", sanoi Elemér.