Lemming otti parantaaksensa Elemér'iä hänen tarpeettomista tunteistansa. Herra Lemming'illä oli varoja siihen, sillä semmoinen parannuskeino maksaa rahaa. Saattamalla miestä ylenkatsomaan naisia parannetaan hän heitä rakastamasta.
Meidän kesken puhuen ei junkkeri Elemér paljoa sellaista opetusta tarvinnut. Hänellä oli hyvät taipumukset saavuttaakseen sellaisten perikuvan, jotka ikäkautensa pysyvät ylioppilaina. He tulevat harmaapäisiksi, jopa paljaspäisiksikin, ja ovat kumminkin vaan ylioppilaita. Varsinkin mitä tulee naispuolen sukuun, niin ei heiltä ylioppilas-aika koskaan lopu. He etsivät helppoja rakkauden valloituksia ja koska he helposti sellaisia saavat, koska ovat oppineet tuntemaan rakkauden ainoastaan palveluspiikana, eivät he usko sen kuninkaallista suuruutta eivätkä tunne sydämellisen luottamuksen taivaallista onnea.
Wienissä asuessaan oli herra Lemming aina ollut ylhäinen seura-ihminen. Sellaisen ihmisen nautinnonhimo ei suinkaan tarvitse kuolla nälkään Pesth'issä. Kun joku kulkeva seura ratsastustaiteilijoita Wienistä täällä levitti telttansa, löysivät seuran jäsenet aina joukossamme tuttavia. Tässä kohden herra Elemér huomasi herra Lemming'in aina oivalliseksi opettajaksi, joka hänen johdatti oikeihin seuroihin.
Muutoin heidänkin joukostaan on seurue hyviä ja kunnioitettavia ihmisiä, mutta ne jätetään siivosti rauhaan. Sitävastoin on toisia, jotka varmaan eivät anna kenenkään nääntyä. Täällä huomaa että kaikki naiset ovat yhtä syntiset ja eroitus vaan on siinä, että toinen on älykkäämpi sitä peittämään kuin toinen. Toinen saadaan jo hyvällä tunnustamaan itsensä syylliseksi, toinen odottaa kidutuspenkkiä. Moni kuoleekin kidutettaissa, mutta hänkin oli syntinen, vaikka hän osasi teeskennellä kuolemaan saakka.
Elemér tottui täydellisesti elämään irstaan tyhjäntoimittajan elämää; samat tunteet, jotka hän edellisenä kesänä oli kastellut kyynelillään maatalon ruohopenkillä, tulivat talvella hänen pilapuheittensa aineeksi ja hän kasti ne uudestaan viinissä herra Lemmingin seurassa.
"Lemmingillä on ystävällinen talo". Sitäpä hänestä tuskin olisi luullut.
Mutta sinipunertavaa haltijatarta ei Elemér ollenkaan saanut käsiinsä. Ja kuitenkin hän joka päivä istui samalla istuimella, josta hänen entinen lemmittynsä oli samana päivänä noussut, otti joka päivä käteensä saman kirjan, jonka hän vähää sitä ennen oli pannut kiinni, ja hänen sormensa koskettivat samoja paikkoja, joita toisen kädet olivat selailleet, ilman että ne taisivat mitään kertoa siitä salaisesta ihastuksesta, jota ne samalla tunsivat.
Tämä kuva täytti hänen sielunsa enemmän kuin maallinen ilmiö.
Elemér'ille tapahtui niinkuin arapialaisessa kertomuksessa mainitulle haltijalle, joka suljettiin sinetillä lukittuun astiaan ja upotettiin meren syvyyteen: ensimmäisenä vankeutensa vuonna hän lupasi pelastajalleen yltäkyllin rikkauksia; toisena vuonna hän lupasi sen tehdä kuninkaaksi; mutta kolmantena hän julmistui ja vannoi tappavansa sen, joka hänet nostaisi päivän valoon.
Ensimmäisenä kuukautena oli Elemér luvannut itselleen, että missä hyvänsä hän vaan tapaisi lemmittynsä, niin hän tunnustaisi hänelle lempensä ja pyytäisi häntä puolisokseen; toisena kuukautena hän oli päättänyt ampua itsensä julman kaunottarensa jalkain edessä, kun hänet kohtaisi; kolmantena kuukautena hän lukitun haltijan tavalla vannoi: missä ikinä tapaan pettelevän kiusahenkeni, kadulla tai kävelyllä tai vieraassa talossa, niin minä häntä — suutelen.