"Olen, jo lapsuudestani saakka, kun kävin turnauskoulussa".
"Oi, onpa se herttainen taito; arvattavasti on suuri nautinto saada leikitellä terävällä säilällä ja sanoa: ole varoillasi, muutoin kuolet! silmä silmää ja teräs terästä vastaan torjua tyhmänrohkea hyökkäys ja antaa sellainen isku takaisin, että rauta menee hänen sielunsa lävitse!"
Rouvaa tärisytti — ilosta, tätä lausuessaan.
"Oi, aina on ollut rakkain toivoni oppia miekkailua, kun vaan olisi joku, jolta saisin opetusta. Enhän minä voi miekkailu-opettajalta vastaan-ottaa opetusta, siitä puhuttaisiin liian paljon. Mutta, näettekös, voisittehan te mulle sitä opettaa tunnin päivässä".
"Mutta, armollinen rouva — —"
"Mutta, armollinen rouva, mitä se merkitsee? Enhän minä itsesään sitä paljon taida".
"Olenpa sen nähnyt. Niinhän te hätyytitte tuota nuorta herraa, kuin oikea tappelija".
"Hän tuli hämillensä ja unhotti, minkä oli oppinut".
"Noh, olisinpa minä varsin tyytyväinen, jos osaisin saman kuin te.
Vastatkaa, suostutteko kauppaan. Joka päivä miekkailuharjoitus
Englannin kielen opetustunnin jälkeen? Vähäinen liike ei haittaa tee.
Sitte minä aina lähetän teidät vaunuissa kotianne, ettette vilustuisi
jos olette lämmin. Ja vaivoistanne saatte 100 guldenia kuukaudessa".
Ilonka suostui ehdoitukseen. Olihan tuo hyvä ansio melkein mitättömästä työstä, muutamasta hyppäyksestä vaan edestakaisin ja muutamista käsien liikunnoista; sen parempi kun tästä taidosta maksetaan enemmän kuin Englannin kielen osaamisesta. Tosin on tavatonta, että nuori ja kaunis tyttö ansaitsee rahaa sellaisella ammatilla, mutta olihan se kunniallista työtä; sitähän ei edeltäpäin tarvitse hävetä eikä jäljestäpäin katua.