14 Luku.
Nazareno.
Kauhea talvi meitä odottaa. Se ei ole otettu mielikuvituksestamme, vaan muistostamme. Ei mikään inhimillinen mielikuvitus voisi mitään lisätä siihen kauhistuksen kuvaan, joka on syntynyt asiain suorasta kertomisesta kaikkiin yksityisseikkoihin osti. Minä kerron ainoastaan osan siitä paljoudesta, jota löytyy sen-aikuisista kertomuksista.
Oli enemmän kuin kaksi miljonaa ihmistä, jotka talven alussa olivat leivän puutteessa. Koko Unkarin alankomaassa käytetään ainoastaan olkia polttoaineeksi; siis ei mitään polttoaineita löytynyt. Työjuhdat olivat aikoja sitten myydyt, velaksi ei voitu mitään saada.
Saadaksensa leipää, myytiin sänkyvaatteet, taloustarpeet, vaatteetkin. Joka sai ostajan, myi talonsa ja tiluksensa hinnasta, joka töin tuskin pelasti perheen nälkään nääntymästä.
Muutamain kyläin kaikki asukkaat tarttuivat kerjäläissauvaan, vaeltaen 30, 40, 50 peninkulmaa Theiss-virralta Siebenbürgiin tai Kroatiaan. Talot kotona siveltiin savella, ovet ja ikkunat suljettiin.
Kun luette tuon kauhean ruokaluettelon, "nälkä-kuolon" ruokaluettelon, jommoista voipi saada jokaisesta sen-aikuisesta sanomalehdestä, niin luulette näkevänne unta. Jauhoja mais-oljista, ohdakkeita kasvaksiksi, metsänauriin lehtiä, nälkäkasvin juuria, sahajauhoja, mäskiä, ilettäviä tähteitä, tautia synnyttäviä ruoka-aineita, jotka toivat mukanansa paiseita ja ruttotautia. Temesch-komitatista kirjoitettiin, että siellä oli ruvettu koiria syömään; toisesta paikasta kerrottiin, että ihmiset söivät savea. Valtion lehdissä luettiin välistä kertomus jostakin herkkuruoasta, esim. kuinka vanhoista luista ja akanoista saadaan sangen maukasta lientä j.n.e. Tämmöisiä ruokasetelejä tuo kauhea talvi meille tarjosi, peittäessään maan valkoisella pöytäliinallansa. Onnellinen se, joka hyvään aikaan sai tuon valkoisen pöytäliinan ruumiin-peitteeksi!
No niin, vaan tästäkin sanottiin Osen'in linnoituksessa: "Ei onnettomuus ole niin suuri. Uppiniskainen kansa pehmenee, eikä se ole haitaksi. Kas kuinka nyt rukoillen ryömivät ristin juurelle! Ei kukaan vielä nälkään kuole, sillä jos ei toisella mitään ole, niin on toisella, ja jos tämä ei anna hyvällä, niin häneltä varastetaan. Herrat käyvät miettiväisiksi, nuo ylpeät tilan-omistajat, jotka eivät tahdo tunnustaa valtion kaikkivaltaisuutta, he vapisevat nyt! Jos eivät anna viimeistä ropoansa nälkää-kärsiville, niin he syödään elävältä. Vapiskoot vaan, syötäköön he vaan!"
Ja he antoivatkin, mitä heillä oli. Joka paikassa, jossa oli herrastalo tai maatila, jota hengelliset omistivat, siellä kansaa virtana juoksi sisään ja ulos. Nälkään nääntyvä Unkarilainen kansa oli niin sävyisä, osoitti niin liikuttavaa alttiiksi-antamusta, ettei se tullut kapinalliseksi eikä ryöstäväiseksi. Kahdessa miljonassa kerjäläisessä ei ollut ainoatakaan varasta.
Vaan yht'äkkiä olivatkin herrastalojen tähdekasat lopussa, luostari-kellarissa ei enää löytynyt mitään; nälkäisessä maassa ei enää ollut herroja.