Siinä ei ollut mitään sen kummempaa. Voihan seuraelämässä olla hyvä ystävä polisipäällikön kanssa. Mitähän noista raukoista tulisikaan jos ei polisipäällikkö voisi olla hyvä ystävä kenenkään kanssa?
Hän oli sangen ystävällinen mies. Hän valitti että herra Harter niin äkkiä oli päättänyt ottaa virkaeron. Mutta se on tosi: "noblesse oblige". Kavaljeri ei voi kärsiä häpeän varjoakaan nimellänsä.
Jokainen on vakuutettu siitä, ett'ei hra Harter'illa ole vähintäkään osaa Lemming'in asiassa. — Mutta Lemming'istä hän ei tietänyt sanoa hyvää. Hän on konna. Semmoisissa asioissa hallitus ei laske leikkiä. Lemming on kohdeltava armotta. Joka haaralta tulee valituksia hänestä. Tuo kuoppaan langennut syntinen on sitä paitsi tehnyt sen konnuuden, että on yksityisissä muistoonpanoissaan pyytänyt häväistä mainioita, yleisesti kunnioitettuja, hyödyllisiä miehiä, kirjoittamalla suuria summia heidän nimensä viereen. No, luonnollista on ett'ei kukaan näistä rehellisistä miehistä, kaikkein vähimmin Ferdinand Harter'ista, ota kuullakseen että olisivat ottaneet lahjoja kansan vahingoksi; sentähden nämä rehelliset miehet, varsinkin yleisesti kunnioitettu herra Ferdinand Harter, tekisi hyvin jos hän, oikeuden-käynnin kestäessä olisi kaupunkia jättämättä, jotta hän ensi tilaisuudessa voimallisesti voisi tuon konnan musertaa. Ainoastaan oman etunsa tähden!
No tämä oli vangitseminen in optima forma.
Polisimiehen mentyä jäi herra Harter yksin jälelle. Onni se oli hänelle, ett'ei hänessä asunut syvempiä tunteita; muuten olisi saattanut pelätä että se ihminen, jonka kanssa nyt oli kahden kesken, veisi häneltä hengen. Hänen aivoissansa pyöri jo uuden tuuman pyörät; näiden pyörien akselina oli päähän pistänyt poistamaton intohimo, sama intohimo, jonka lakkaamaton ilma-virta pani hänen tuuli-myllynsä liikkeelle.
Me sanomme rohkean sanan, ilmoittaessamme, että Harter lankeemuksessaan tunsi jotakin ilon kaltaista.
Tässä pyörteessä, joka katkaisi yhteiskunnalliset siteet, hän tunsi olevansa likellä sitä, joka hänestä oli ollut saavuttamatonta.
Tämä tumme-kuva saattoi hänen unhottamaan kaikki, itse helvetinkin, johon se oli häntä houkutellut.
Hän taisi koristaa hautaansa ja lo'assa maaten tuudittaa itseänsä suloisiin unelmiin.
Koko päivän hän jäi asuntoonsa; hän käveli edes takaisin huoneissaan ja kuvasi itselleen hehkuvalla mielikuvituksella eriskummallisia asioita. Näissä mielikuvituksissa eivät enää vallinneet valtiollinen suuruus eikä yhteiskunnalliset vaatimukset, vaan ainoastaan tulisen rakkauden viekoittelevat toiveet.