Andjaldy palasi vasta myöhään illalla.
Häntä kummastutti esimiehensä huoleton, jopa kevytmielinen mielentila.
"Oletteko käyneet Lemming'in luona?"
Nämä oli hänen ensimmäiset sanansa kirjurille.
"Olen käynyt hänenkin luonansa. Olen päässyt mihin vaan olen pyrkinyt.
Minun onnistui päästä Lemming'inkin puheille".
"Kuinka Malvina kestää tätä iskua?"
Tämä kysymys sekä kummastutti että suututti Andjaldyä.
"Tietysti on hän aivan masennettu. Hän on vuoteen omana. Mutta hänen pahoinvointinsa ei ole pää-asia, vaan Lemming'in".
"Mitä minä Lemming'istä? Hirtettäköön hänet minun puolestani kernaasti. En tunne sitä ihmistä, enkä tiedä hänestä mitään. Hän on syyttä kirjoittanut nimeni lompakkoonsa!"
"Aivan niin! Kun haaksirikkoon joutuneet pelastuvat veneellä ja joku onneton tarttuu laitaan kiinni, sysätään hän takaisin mereen, ja se onkin oikein, sillä muuten asianomaiset itse hukkuisivat. Tässä on kuitenkin se paha seikka mietittävänä, ett'emme voi lykätä Lemming'iä yksin mereen ilman hänen rouvaansa".