"Sitä en ymmärrä. Mitä tekemistä valtiolla voi olla vaimon kanssa, olkoonpa hänen miehensä kuinka rikoksellinen tahansa?"
"Ei häntä uhkaakaan vankihuone, vaan päinvastoin liika vapaus. Lemming'in paha onni on, että häntä syytetään kahdesta asiasta: ensiksikin että lahjoomisella sai muona-kaupan, ja toiseksi että on jakanut kelvotonta tavaraa. Ensimmäinen syytös on sangen kallis. Jos lahjominen näytetään toteen, rangaistaan hän siitä; jos sitä ei voida toteen näyttää, on hän petturi, joka on pannut kirjaansa vääriä asioita, ja silloin hän rangaistaan siitä. Kaikissa tapauksissa on hän kiinni, Toisen syytöksen johdosta otetaan hänen omaisuntensa takavarikkoon vahingon korvaukseksi. Ajatelkaa nyt, armollinen herra, mitä vangitun pankirin vaimosta tulee, jonka omaisuus on menetetty; vaimosta, joka on tottunut ylellisyyteen, ja joka sitä paitsi on tarpeeksi kaunis hankkimaan itselleen sitä, mihin on tottunut, joka ei ainoastaan ole saanut miehensä nimeä, vaan sen verran hänen häpeästäänkin, ett'ei vähänen häpeätä lisäksi häntä suuresti kammostuta. Mitä semmoisesta naisesta tulee?"
Ferdinand Harter mietti itsekseen mitä hänestä tulisi.
"Minä voin salaisuutena ilmoittaa teidän armollenne, että rouva Lemming on toimittanut kaikki niin, että hän voi paeta Paris'iin niin pian kuin asianomaiset jättävät häntä liian tarkasti huomaamatta".
Harter'ista tuntui näitä sanoja kuullessaan ikäänkuin sähkö-virta olisi juossut kireestä kantapäähän.
"Ja hän voisi todellakin paeta täältä?"
"Voisi, meidän kesken sanottu".
"Tässä tapauksessa hän jättäisi Lemming'in oman onnensa nojaan?"
"Jättäisi kun jättäisikin".
"Tätä ihmistä ei siis voi pelastaa?"