Ferdinand Harter'in kasvoista hohti tällä hetkellä tavaton tuli, ja silmistänsä loisti säkenöimällä koko hänen intohimonsa; hän pusersi kovasti Andjaldyn kättä kuiskaten:
"Ehtoni Lemming'ille on: että hän antaa minulle vaimoni takaisin".
Sen kuullessaan Andjaldy säpsähti niinkuin se, joka yht'äkkiä huomaa seisovansa mielipuolen edessä; mutta tuo mielipuoli piti vakaasti kiinni hänen kädestänsä ja kertoi kuumeen tapaisesti hengittäen sortuneella äänellä:
"Hänen pitää antaa minulle vaimoni takaisin".
Andjaldy pudisti hämmästyneenä päätänsä ja sanoi epäilevällä äänellä:
"Kuinka se olisi mahdollista? Minä en käsitä sitä".
Harter nauroi ja heitti rakastuneen nuorukaisen tavalla luotansa tuon vakavan käden.
"Mutta kuinka voitte olla niin yksinkertainen? Lakimieshän olette ettekä ymmärrä sitä! Tulkaa, niin minä sen selitän teille. Vaan istukaamme, sillä se on lavea aine. Minä olen paljon sitä aprikoinnut — ettekö te koskaan? — Kuinka Malvina voisi vaimonani palata talooni, palata hyljättyyn kotiin, entiseen taloonsa, ilman pakkoa, ilman häväistystä, yksinkertaisimmalla ja kunniallisimmalla tavalla. Ja te ette sitä ymmärtäisi?"
"En, se ei ole koskaan juolahtanut mieleeni".
"Oi minulle on siitä selville pääseminen maksanut monta unetonta yötä".