"Te ette tunne minua nyt ja kuitenkin olette nähnyt minua kerran hyvin likeltä vaikka naamani kenties nyt on vähän inhimillisempi. Minä olen tuo Hans Katzenbuckel".
"Ah!" Ilonka vastasi siihen puserrukseen.
"Juuri tuo Hans Katzenbuckel, joka oli epätoivoissaan, muistanette, ja joka tahtoi tappaa itseänsä sekä penikoitansa ja jonka te, hyvä neiti, pelastitte helvetin kidasta, muistatteko?"
"Muistan".
Mies päästi Ilonkan käden.
"Ja se pikku hevonen, jonka minulle annoitte, on tuottanut minulle paljon onnea. Se oli todellinen aarre minulle. Sen kautta tulin mainioksi; nyt olemme molemmat täällä sirkuksessa ja meillä on hyvä palkka. Minä olen ahkerasti kysellyt teitä, sillä tahdoin maksaa velkani, ja kuulin, että onnettomuus vaivasi perhettänne ja ajoi sen tänne. Teidän äitinne on sairaana, eikö niin?"
"Kuinka sen tiedätte?" kysyi Ilonka kummastellen.
"Siitä kun kävelette näin yksinänne illalla; varmaankin äitinne on sairaana".
"Tosi kyllä".
"Te elätätte itseänne neulan avulla, eikö niin?"