Mutta Ferdinand Harter'in kasvot kirkastuivat kerrassaan suloiseksi hymyksi.
Hän nielasi kaiken katkeruuden ja piti suussansa vaan makeaa jälki-makua.
Hänellä on siis nyt se keino käsissä, millä Malvinan omakseen saa.
"Jalo nuorukainen". Hellätuntoiseksi muuttunut isä nousi dramattisesti tuoliltaan ja läheni poikaa liikutetulla katsannolla.
Mutta nyt oli Elemér'in vuoro viitata häntä pois luotansa.
"Herrani, meidän välillämme on valtameri! Minä olen maksanut velkani teille, eikä meillä enää ole mitään yhteistä. Ja koska en voi antaa teille takaisin sitä henkeä, jonka olen teiltä saanut, minä koetan sitä pyhittää isänmaalle. Nimenne annan teille takaisin. Olkaa te viimeinen Harter. Minä olen tänään ottanut unkarilaisen nimen. Jumalan haltuun!"
Näin sanoen hän jätti Ferdinand Harter'in huoneen.
Ferdinand Harter pisti ihastuneena rintataskuunsa poikansa kirjoituksen ja katseli Andjaldyä loistavin silmin. Ja hän oli kyllä varomaton, kaikista noista ankarista sanoista, joita oli kuullut poikansa suusta ja joita hänen olisi sopinut miettiä kauan, iskemään kiinni yhteen ainoaan ja sen johdosta lausumaan:
"Entäs jos en tulisikaan olemaan viimeinen Harter".
Toisen yhteen-puserretuilla huulilla näkyi jotakin hymyn tapaista.