Rouva Bilágoschi ei voinut saada sanaakaan ahdistuneesta rinnastaan.
Hän osoitti Ilonkaan. Pyytäköön häneltä vastausta.
Ilonka seisoi pienen veikkonsa ruumiin vieressä ja poskensa olivat hyvin kalpeat.
Sydämellisintä rakkautta ilmoittavalla katseella Elemér kääntyi Ilonkan puoleen; hänen silmänsä rukoili Ilonkalta vastausta.
Neitsyelliset huulet vapisivat, hänen koko ruumiinsa vapisi; viimein hän heittäysi ruumiin nojaan ja lausui kyynelsilmin:
"Voitko mulle anteeksi antaa että tällä hetkellä olen onnellinen?"
— — — Varmaankin antoi hän sen anteeksi — — —.
25 Luku.
"Hyvä!"
Hernals'issa, likellä Wien'iä, on puutarhojen keskellä pieni virvoituspaikka; yhdessä noista pienistä hiljaisista huoneista istuu onnellinen pariskunta tuttavasti yhdessä. Rakastavaiset puhuttelevat toistansa "Tihamériksi" ja "Leonaksi". Heidän edessänsä seisoo kuohuvia champagne-lasia, ja lattialla on useoita tyhjiä pulloja.
Viini vaikuttaa kumpaankin eri tavalla. Naisen iloinen luonne kiihtyy yhä iloisemmaksi, vaan mies käy yhä totisemmaksi ja synkeämmäksi. Nainen tahtoisi iloitellen leikkiä laskea, mutta mies rupee filosoferaamaan ja käy yhä tunteliaammaksi, ja kun hän luo luulevaisia silmäyksiä Leonaan ja pyytää tutkia hänen salaisimmatkin ajatuksensa, Leona laulaa nauraen: "nainen on niin huikentelevainen" j.n.e.