"Kuule minua, Leona! … älä hänen lempeensä luota!"
"Etkö tahdo puhua totista sanaa kanssani?"
"… Ja huomenna hän katuu mitä tänään on luvannut".
"Älä ole noin veitikkamainen, olethan muutenkin tarpeeksi viehättävä!"
Nainen heittäysi hänen kaulaansa.
"Sinä syntini! Mistä sinä minua moitit? itseäsikö?"
"Itseäni! Sanot aivan oikein että minä olen syntisi, se minä olen; mutta miksi en voisi olla kunniasi ja ylpeytesi jos tahtoisin? Miksi en voi sinua pyhimyksenä pitää, jonka ympäri rukouksissani vapaasti lentelisin, jota voisin asettaa elämäni päämääräksi, jonka edestä voisin taistella ja kuolla. Miksi et ole täydellisesti minun, hän minun ja ainoastaan minun?"
Nainen painoi ruusunvärisen etusormensa puhujan huulille.
"Hiljaa! Lapsille ei anneta kaikkia, mitä tahtovat".
"Minä olen niin täydellisesti sinun orjasi kuin kuu on vaan orja. Mihin menet, auringon läheisyyteenkö tahi kauas siitä, vedät sinä minua mukaasi. Sinä olet koko elämäni salaisuus. Sinun tähtesi olen jättänyt isänmaani ja alkanut uutta elämää; jos lähdet täältä pois, jätän minä tämän tuskin aloitetun toimen, seuratakseni sinua maankuleksijana kaikkialle. Oi, ole sinä elämän puu paratisissani, ettei mikään kerubi tulimiekallansa minua siitä karkoita!"