Rouva ei koskaan ruvennut keskusteluun hänen kanssansa. Häneltä ei koskaan kysytty mitään — ei edes oliko ulkona kaunis vaiko huono ilma; hänelle sanottiin vaan mitä hänen oli tekeminen, ja sen pituinen se.
Vaikka hän kuinka olisi tahtonut, ei hän voinut aloittaa riitaa kenenkään kanssa.
Tämä suututti Böschkeä sanomattomasti. Entisen rouvan kanssa aloitti hän riitaa kohta aamulla, ja illalla erkanivat siten että milloin toinen, milloin toinen heistä pisti päänsä ovesta sisään, sanoaksensa viimeisen sanan. Nyt ei tullut kysymykseen ensimmäinen eikä viimeinen sana. Rouva, herra, neiti — kaikki ymmärsivät asiansa niin hyvin, ett'ei heidän puoleltansa saatu kuulla sanaakaan.
"Kautta sieluni! jos ei tuo pikku kuuro-mykkä olisi täällä, ei olisi yhtään ihmistä, jonka kanssa voisi puhua", sanoi Böschke, kun vaiti-olo kävi hänelle liian raskaaksi. — Hän piti paljon pienestä kuuro-mykästä. Puolet päivää tämä istui kyökin ovessa leikkien puuhevosensa ja lintujensa kanssa. — Böschke pakisi hänelle koko tämän ajan — luuletellen itseänsä, että poika kuunteli koko ajan suurella tarkkuudella.
Bilágoschilla ja Ilonkalla ei ollut paljon tekemistä tähän aikaan. Tahallansa äiti ei jättänyt tytärtänsä kyökkiin; hän oli sisässä kehräämässä naisten kanssa tai ompelemassa tai paikkaamassa kuluneita vaatteita. Piano oli myyty. Herra taas luki maanviljelyskirjojansa.
Syksyn loppupuolella olivat he vastaanottaneet talonvuoron, ulkotyö oli päätetty; ainoa tehtävä oli pitää huolta siitä, ett'ei karjan rehua tuhlattu, että lampaita ja juhtia tunnollisesti hoidettiin. Siemenien istuttaminen kukkasruukkuihin oli myöskin aikaista vielä. Koko pitkä talvi oli vielä edessä.
Joka iltapäivänä Ilonka kokoeli talon taidottomia lapsia ympärilleen ja vaivasi itseänsä opettamalla niille lukemista ja kirjoittamista.
Tietty on, että pienet veitikat tekivät kirjoituspaperista paperi-leijoja ja lyijykynillään piirsivät pitkänenäisiä ukkoja talon seinät täyteen. Jos Ilonka tuli ankaraksi heitä kohtaan, nauroivat hänelle vasten naamaa, juoksivat eri haaroille häntä pilkaten; he eivät oppineet mitään, mutta suuttuivat Ilonkaan, kun hän ei antanut heille omenia.
Mitä miespuolisiin palvelijoihin tulee, niin se seikka, että nyt taas oli talon isäntä paikalla, ei heitä ensinkään häirinnyt. Hänellä ei ollut tapana tehdä niin kuin edellisen vuokraajan, joka kyynärpuulla kävi mittaamassa paljonko heinäpielekset vähenivät, ja kiipesi töllin ylisille lukemaan lampaantaljat, ja joka aamu kirosi väkeä, joka oli häneltä yön kuluessa varastanut, vaikka tämä ei estänyt heitä varastamasta uudestaan seuraavana yönä. Nykyiseltäkin talonvuokraajalta varastavat he jok'ainoana yönä; vaan hän jättää heidät rauhaan, eikä kuluta omaa terveyttänsä eikä heidän korviansa.
Isäntä-renki varastaa tallirengin vaimolle, tallirenki paimenen vaimolle, paimen itsellensä, kyökkipiika niin paljon kuin hän voi renkipojalle ja renkipoika — on siivo ihminen, jok'ei varasta muuta kuin päivät taivaalliselta Isältä.