Tallirenki ei sanonut mitään — hän ainoastaan kiroili.
Mainitut jäännökset siasta, joka oli uhrannut henkensä yhteisen hyvän tähden, olivat todellakin sangen likellä sitä tilaa, jossa on tapana jättää tuommoiset selkäranka-eläimet museoihin.
Mutta rouva ei ollut syypää siihen; hän oli antanut luut tavallisella lihapäällyksellä kyökkipiialle, eikä käskenyt tätä valmistaa niitä oppineita professoreja varten.
Tuo kaupunkirouva-parka, joka ei missään ollut kuullut tämmöisten ihmisten puhetta, hämmästyi pahasti niiden raakuudesta. Hän seisoi kolmen raa'an miespalvelijan edessä. Neljäskin, lihava renkipoika Marczi, oli hiipinyt porstuaan ja otti tehokkaasti osaa tähän julmaan vaatimus-prosessiin, vaikka varkaus epäilemättä oli tehty hänen hyväksensä. Hän ei kuitenkaan uskaltanut muuta kuin kurkistella pylvään takaa, ojentaen rokkavatinsa esille. Rouva Bilágoschi oli sangen hämillänsä näiden pahojen raivokkaiden uhrien edessä, jotka silminnähtävästi olivat vääryyttä kärsineet. Tällaisissa tapauksissa on herra talossa hyvä olemassa; tuo hiljainen Bilágoschi ei pysty siihen. Hän pelkää väkeänsä enemmän kuin he pelkäävät häntä, ja kun kuulee pihalla melua, vetäyy hän sisimpiin huoneisin, päästäksensä sitä kuulemasta.
Sen verran uskalsi sentään tuo hämmästynyt rouva Bilágoschi sanoa, että hän oli antanut ruokaa varten tarpeeksi paljon sianlihaa, niinkuin kyökkipiika paraiten tiesi todistaa.
Tämäpä vaan puuttui, ja nyt pääsi raju-ilma valloilleen.
Böschke väijyi vaan sitä, uskaltaisiko rouva epäillä hänen rehellisyyttänsä. Niin pian kun kuuli että hänestä puhuttiin, juoksi hän piisin vierestä, astui kynnykselle ja syöksi kaikin voimin tulta ja leimua. Hänestä tuntui oikein hyvältä, kun kerran taas sai pauhata ja näyttää rouvalle mikä Aspis oli.
"Häh!" aloitti hän kädet puuskassa. "Minäkö olen haaskannut jotakin? Kentiesi varastanut? Vai niin, minäkö olen syönyt vaan sianlihaa, vai niin? Eikö rouva itse anna ulos kaikkia? Ettekö itse leikkaa kaikkia kappaleiksi? Älköön kukaan uskaltako puhua semmoista minusta, taikka minä annan hänelle niin että tuntuu luuhun ja ytimeen asti. Minä annan hänelle niin että — —"
Vaan miten hän antaisi, se jäi tällä kertaa sanomatta, sillä samassa oli joku takaa tarttunut häneen kiinni, joku, jonka sormet pihtien tavalla pinnistivät hänen käsivarsiaan, ja Böschke heitettiin porstuan poikki kyökin ovelle; ja vaikkapa hän vauhdissaan kääntyikin kerran, tuo voimakas kyyti kuitenkin heitti hänet selälleen, eikä hän pysähtynyt ennenkun meni loiskis räystään alla olevaan vesisaaviin ja sadevesi kuohui hänen päänsä päällä.
Tämä joku ei ollut kukaan muu kuin Ilonka.