Tämän muistutuksen teki Bilágoschi, joka kamarin ovesta oli tyynesti katsellut näytelmää; hän jatkoi:
"Kyökkipiikaa ei teidän olisi pitänyt noin äkkiä ajaa pois".
"Ole huoleti, isä! Minä hoidan itse kyökkitoimet, enkä enää tarvitse mitään piikaa. Eihän minulla ole muuta tekemistä; menkää te vaan sisään ja istukaa pöytään, tänne ette saa jäädä millään ehdolla".
Näin sanoen tuuppasi hän isän ja äidin toiseen huoneesen, pani eteensä esiliinan, aloitti työnsä ja sai ruo'an niin pian valmiiksi, kuin ei hän olisi eläissänsä muuta tehnyt kuin laittanut ruokaa.
"Tarvitsemmehan me niin vähän", sanoi hän rauhoittaen isälleen, tuodessansa ruo'an sisään — "sentähden on aivan turha pitää kyökkipiikaa". Kun häneltä iltapäivällä kysyttiin kenenkä oli astioita peseminen, ilmoitti hän että ne jo olivat pestyt.
Siis on nyt sekä "herra" talossa, että hyvä palvelija.
Bilágoschi oli vielä alakuloinen, vaan ainoastaan sentähden, että palvelijat voisivat kostaa; olihan paimen jo ennenkin erään isännän luona murhapolttoa yrittänyt.
"Kyllä me näytämme heille, ett'ei ole meidän kanssa leikkimistä", oli
Ilonkan rauhoittava vastaus.
"Me" ei ollut kukaan muu kuin hän itse.
Ja hän pitikin sanansa.