Munkki juoksi kiireesti hätään, nosti lapsen maasta ja peitteli hänet huolellisesti vuoteeseensa jälleen, samalla rauhoittavia sanoja puhellen. Lapsi tulikin levollisemmaksi, pelottavat unikuvat häipyivät ja täysin rauhoittuneena kietoi hän vihdoin kätensä Siegfriedin kaulaan sekä vaipui sikeään uneen.
"Sinusta tulisi mainio lapsenpiika!" sanoi narri. "Tämmöisissä tapauksissa ennen on minun täytynyt puoli tuntia hieroa nuoren kreivin jalkapohjia sekä laulaa parhaat lauluni, saadakseni hänet tyyntymään. Ja sinä sait hänet tyyntymään yksinkertaisesti vain siten, että laskit kätesi otsallensa! — — Het! otetaanpas vielä ryyppynen!"
"En huoli enää sinun viinistäsi."
"Noo, särvi sitte omaa viiniäsi taasen!"
Munkki katsahti eteensä ja huomasi ihmeekseen, että salaperäinen noitakirja oli auki, vaikka hän sen äsken oli sulkenut. Jo johtuivat mieleensä näyt ja kummitusjutut.
"Oletko sinä kirjaa liikuttanut?" kysyi hän narrilta.
"En ole, enkä sitä tekisikkään, vaikka luvattaisiin minulle koko
Madocsanyn linna ynnä sen kaunis haltijatar kaupanpäällisiksi."
Munkki kyyristäytyi nojatuoliinsa sekä rupesi jatkamaan tuon kummallisen kirjan lukemista.
Jota enemmän hän luki, sitä selvemmin alkoi kasvoissaan esiintyä ilme, joka todisti, että hänen sisässään vallitsi tiedonjanon tunne. Jokainen luettu sivu lisäsi vain sitä. Luultavasti ei kirjaa tultaisi nyt kiinnipanemaan, ennenkuin viimeinenkin rivi olisi siitä luettu.
Vihdoin sanoi munkki narrille: "Noudappas minulle koko ruukullinen viiniä!"