Kun sitte nouseva aurinko aamusella kultasi maalatuita ikkunaruutuja, nähtiin narri pöydän alla kuorsaten lojumassa. Mutta pappi tirkisteli yhä kirjaan. Hän ei kuitenkaan lukenut, vaan uneksi valveillaan.
Ja kirja "Eitukluk uttalas" ei ollutkaan mikään salaperäinen noitakirja.
Se oli erään orabiti munkin kirjoittama teos. Lopussa oli selitys, miksi teos oli laadittu näin kummallisilla kirjaimilla ja ne niin oudosti järjestetty.
Se sisälsi tarkan kertomuksen eräästä tunnelista, joka muka Waag-virran alatse kulkien keskenänsä yhdistäisi Madocsanyn ja nelitornisen Mitoschinin linnat.
Siihen aikaan, kun kuuluisa unkarilainen sotapäällikkö Juhani Hunyady taisteli voitollisesti turkkilaisten lukemattomia laumoja vastaan, olivat molemmat linnat böömiläisen rosvojoukon hallussa. Siellä he saivat rauhassa mellastella ja ilkeyttään harjoitella pitkät aikaa, kun Unkarin sotilaat tarvittiin rajoilla, varjelemassa Eurooppaa turkkilaisten raivolta. Sillä niinhän se on, että sillä, joka karhun kanssa paraillaan taistelee, ei ole aikaa hyttysiä kasvoiltaan ajella. Vihdoin alkoivat maan aateliset kreiviensä ja voivodiensa johdolla heitä ahdistella. Mutta ihme ja kumma. Kun toinen näistä linnoista saatiin väkirynnäköllä voitetuksi, ei siellä ollut ristinsielua. Samoin oli laita toisen kanssa. Mutta siitä huolimatta jatkuivat taistelun jälestä mellastukset ja ryöviöt ympäristössä. Rosvot olivat käyttäneet kulkutienään ja pakopaikkanaan linnojen välillä olevaa Waag-joen alatse kulkevaa tunnelia.
Näin kävi ajasta aikaan aina siksi kun Mathias kuningas [Mathias Corvinus] tuli hallitukseen. Hän vahvistettuansa valtansa ulkonaisten vihollisten suhteen, käänsi puhdistavat aseensa sisällisiä oloja järjestämään. Sotajoukko lähetettiin myös böömiläisiä rosvoja kurittamaan. Yht'aikaa piiritettiin sekä Madocsany että Mitoschin.
Ryövärit pakenivat ensin Mitoschinista Madocsanyyn, mutta sielläkin olivat kuninkaan sotilaat vastassa. Pako oli mahdotointa. Ja kumminkaan ei heitä saatu koskaan kiinni.
Tähän aikaan kirjoitti orabiitti munkki merkillisen teoksensa. Siinä hän kuvaili tarkasti sekä perinpohjaisesti kelle linnat olivat kulloinkin kuuluneet ja mistä paikasta tunneli niissä kummassakin alkoi. Tämän hän teki sen vuoksi, että, jos jälkeentulevaiset sattuisivat erehdyksessä käytävään joutumaan, osaisivat he sieltä pois, tai jos myöskin joiden kuiden pistäisi päähän ruveta etsimään niitä runsaita aarteita, jotka ryövärit, hänen luulonsa mukaan, olivat erääseen sivuholviin kätkeneet, he löytäisivät ne. Noista aarteista puhuttiin muutoin sangen laajasti. Mainittiin, että niitä oli monta monituista säkillistä kultaa ja hopeaa. Sitte kerrottiin, kuinka ryövärit olivat kerran ottaneet kiinni erään ylhäisen rouvasihmisen sekä pitäneet häntä vankina monta vuotta. Kuolemansa jälkeen oli hänet haudattu sangen loistavilla juhlamenoilla sekä ruumis asetettu erääseen tunnelin salakäytävistä.
Mihin rosvot itse olivat piirityksen aikana joutuneet, siitä ei kirja tietänyt mitään mainita. Luultavasti olivat vielä hengissä olevat, kuninkaan sotajoukkojen heitä molemmista linnoista ahdistaessa ja nähdessään olevansa auttamattomasti hukassa, vetäytyneet johonkin käytävän sivuaukeamaan sekä sinne salpautuneet ja siellä käyneet vapaaehtoiseen kuolemaan, sillä he hyvin tiesivät, että jos elävinä kiinni joutuisivat, hirsipuu ehdottomasti tulisi jokaisen osaksi.
Voittajat saivat paljo kultaa ja hopeaa saaliiksensa.