"Muuan sanoi: 'Siegfried on vielä liian nuori semmoiseen toimeen.' Siihen priori vastasi: 'Hän on kyllä nuori, mutta ankara tavoilleen.' Toiset arvelivat: 'Hän asetetaan siten suorastaan pahan hengen kiusattavaksi.' 'Sitä suurempi on hänen riemunsa ja palkkansa oleva voiton hetkellä,' arveli priori. Jotkut vielä sanoivat: 'Mutta hänhän on vasta vain halpa veli.' 'Nimitämme hänet isäksi nyt heti,' virkkoi priori. 'Se on mahdotonta,' huusivat muut yhteen ääneen. 'Silloin täytyy jonkun teistä mennä,' määräsi priori. Tämän kuultuansa tulivat kaikki taipuvaisiksi ja myöden antaviksi sekä jupisivat: 'Anna hänelle isän arvonimi, menköön hän linnaan!' Se oli asian päätös."
Molemmat oppilaat rupesivat täyttä kurkkua nauramaan.
"Siellä tulee Siegfriedillä olemaan suloiset päivät", ivailivat he.
Sillä välin alkoi kuulua kärryjen kolinaa. Takaisella luostariportilla se lakkasi. Sen sijaan kuului sieltä kolkutus.
Takaportista päästiin talousrakennuksiin. Luostarin portinvartijan velvollisuus oli vain aukaista ja sulkea pääportti.
"Kuuletko? — Siegfried on siellä ja kolkuttaa", sanoi Johannes.
"Kuulethan sinäkin sen yhtä hyvin kuin minä."
"Mene heti aukaisemaan!"
"Saman sanon sinulle."
"En löydä jalkojani, en osaa eroittaa mitkä näistä neljästä minulle kuuluvat."