"Mitä olet puhunut, on sangen tärkeätä", sanoi hän. "Se vaatii miettimistä. Suo minulle kaksi sunnuntaita ajatusaikaa, että voisin kohtaloni ohjaajattaren kanssa neuvotella."
"Hyvä, minä odotan kaksi sunnuntaita, jos niiden kuluttua annat päättävän vastauksen."
"Sen teen."
"Lupaatko sen papinsanallasi?"
"Lupaan sen ritarillisella kunniasanallani."
Idalia ratkesi ääneensä itkemään.
Itkusta heräsi nukkuva poika.
"Miksi itket, äitiseni?" kysyi hän peljästyneenä.
Kreivitär puristi pientä kysyjää innokkaasti rintaansa vasten.
"Itken sinun vuoksesi", sanoi hän. "Sinun tähtesi ainokaiseni, kallein aarteeni maan päällä."