"Mutta minä tiedän myös, että munkki voipi saada paljo aikaan, rakastaja vielä enempi, molemmat yhdessä pystyvät he kaikkiin!"
"Puhelemmeko asiasta Berezowskyn kanssa?"
Aina siitä saakka, kun oli koteuduttu Bittsen hääjuhlallisuuksista, oli tuo vanha sulhasmies oleskellut Mitoschinin linnassa. Hänenhän piti mennä naimisiin Magdaleenan kanssa ja sitte viedä hänet kotimaahansa. Asian lopullista toimeenpanoa hidastutti ainoastaan se seikka, että vävypoika ja appiukko ottivat jota aamu niin perinpohjaisen pöhnän, jotta oli pakko kantaa heidät nukkumaan vuoteeseen, josta heitä ennen puoltapäivää ei kyennyt herättämään tulipalonhälinäkään eikä edes ryövärien päällekarkaus. Mutta jälkeen puolenpäivän taasen ei tuo tekopyhä herra tahtonut ottaa osaa mihinkään kirkolliseen toimitukseen ja siten tuli avioliitto yhä lykätyksi päivästä toiseen. Häitä sentään vietettiin jo etukäteen joka päivä.
Myöskin tänään koetettiin sulhasta herättää, vaan turhaan. Hänen korvaansa huudettiin, hänen jalkapohjiansa kutitettiin, mutta mikään ei auttanut. Hän vaan liikutti kättä tai jalkaa ikäänkuin rauhanhäiritsijää torjuakseen sekä nukkui edelleen.
"Maatkoon", mutisi herra Grazian, "minulla on toinen aate, puhelen tyttäreni kanssa."
Hän tapasi Magdaleenan istumassa avonaisen ikkunan vieressä.
"Oletpa sinä muruseni, tänään kuumaverinen, kun tämmöisellä ilmalla ikkunaa auki pidät", puheli hän.
"Annoin ainoastaan kyyhkyselleni vapauden, sillä jos minä sattuisin kotoani pois joutumaan, ei kukaan sitä ruokkisi."
"Sinä siis jo tiedät, että sinun täytyy mennä pian naimisiin?"
"Tiedän, isä rakas."