"Minä käsitän sen", sanoi Mathias, luettuaan kiireesti kirjeen.
"No, anna kuulua, mitä siinä on!"
"Muistatte kai vielä, miten ankarasti häväisitte isä Siegfriediä
Bittsen linnassa? Minä olin myöskin siellä ja näin kasvot, jotka
paljastuivat, kun te riistitte päähineen häneltä; ne olivat todellakin
Teodor Dalnokin."
"Minä olen hänelle asianmukaisesti kostanut, vai kuinka?"
"Se on totta. Ja sellaisia haavoja ei niin pian paranneta, varsinkaan ei, jos ne sattuvat semmoisiin paikkoihin, jotka tuskin ovat ehtineet arvettua. Myöskin tiedätte, että Teodor Dalnoki on neiti Magdaleenan hyljeksitty kosija. Lisäksi ovat linnat niin lähekkäin, että melkein näkee toisensa ikkunoista."
"Sinä siis arvelet, että tässä kirjeessä on puhe Magdaleenasta?"
"Muitahan naishenkilöitä ei olekaan meidän talossa. Ja vaikka kaikki nämä tauluille maalatut kauniit kuvat olisivatkin eläviä, niin ainoastaan Magdaleenaan palaisi Teodorin mieli. Se on minun ajatukseni."
"Katsopas ikkunasta pihalle! Etkö näe jäidenlähtöä Waagissa? Narrin tullessa olivat jäät tuskin liikkeessä, mutta nyt ne ovat suorastaan raivoissaan. Näes, kuinka jäälohkareet vievät mukanaan mökkejä rannikolta ja katkovat paksuja puunrunkoja. Mikä ihmisellinen olento voisi sydänyönaikana niitä myöden kulkea? Sano mielipiteesi!"
"Minä olen Raamatusta lukenut, että Pietari kerran käveli kuivin jaloin vettä myöten ja se tapahtui merellä. Hyvänä luteerilaisena täytyy minun uskoa, mitä Raamatussa on."
"Se oli silloin. Se oli pyhä Pietari, jolle kaikki mahtaa olla mahdollista. Mutta tänään on tänään."