Ne huusi Idalia sisälle. Myöskin tarjosi hän tuolin Grazianille.
Nuo molemmat todistajiksi kutsutut palvelijat tutkivat tarkoin kauppakirjoja sekä huomasivat ne oikeiksi ja yhtäpitäviksi. Sitte kirjoittivat asianomaiset niihin nimensä, samoin todistajat.
"Minunhan pitäisi oikeastaan käyttää mustaa sinettivahaa, mutta kukapa niitä kaikkia huomaa tässä kiireessä", tuumiskeli kreivi.
Nyt tuli rahojen vuoro.
Idalia kannatti suuren määrän kulta- ja hopearahaa pöydälle. Rahat olivat pikku tynnyreissä, joiden pohjat saatettiin avata. Joka astian päälle oli kirjoitettu, paljoko se sisälsi.
"Tahdotteko että rahat luetaan vai punnitaan?" kysyi kreivitär.
"En kumpaakaan, uskon ilmankin", sanoi Grazian.
"No, kyllähän ne oikein on, mutta rahat pitää lukea…"
"Ja naiset kurittaa! Kyllähän se sananparsi niin on, mutta ei se aina pidä paikkaansa. Tuossa hyvät miehet juomarahoja palkkioksi vaivastanne!"
Näin sanoen kourasi Grazian terveellä vasemmalla kädellään erästä kultatynnyriä sekä heitti kourallisen kolikoita kummankin todistajan hattuun.