"Se on minun asiani. Mutta jo ennakolta voin teille vakuuttaa, ettei hiuskarvaakaan hänen päässään vahingoiteta ja että hän tulee elämään kauemmin kuin minä."
"Mitä olette tehnyt tyttärellenne?"
"Oh! ei hänelläkään ole mitään hätää. En ole häntä tappanut, en edes vankeuteen heittänyt, enpä edes kurittanut. — Minusta on näet tullut kovin lempeä ja hyväsydämminen mies. — Asetin Magdaleenan istumaan pieneen sielunhukuttajaan ja päästin sen Waag-virralle keinumaan. Jos olisitte ollut valveilla viime yönä kello yhden ajoissa, niin olisitte kuullut hänen huutojansa jäiden keskeltä. Minä en niitä kovinkaan kauan kuullut, sillä tuuli oli sinnepäin vastainen ja jäät pitivät semmoista rytäkkää, että kaikki inhimillinen ääni tukahtui."
"Te olette kauhea ihminen."
"Eipä niinkään. Mutta olen vanha, voimaton, rampa ukko sekä tullut hengen vaaralla jäiden ylitse tänne myymään teille helposta hinnasta taloni ja tavarani, koko Mitoschinin kiluinensa, kaluinensa."
"Mitä sanotte?"
"Myyn teille, jos tahdotte ostaa, koko Mitoschinin kuudestakymmenestä taalerista ja kolmestakymmenestä dukaatista. Muutan sitte rahoineni Moldauun taikka Vähään-Venäjään."
Ensin Idalia hämmästyi suuresti tuommoisesta tarjouksesta. Mutta pian hän älysi kaupan edullisuuden sekä ilmoitti suostuvansa kauppaan, kuin myöskin olevansa tilaisuudessa heti maksamaan.
Ukolla oli mukanaan kaksi valmiiksi kirjoitettua kauppakirjaa. Ne hän otti esiin sekä kysyi, olisiko paria kirjoitustaitoista henkilöä saapuvilla todistajiksi.
Semmoisia kyllä löytyi, eikä kaukaa tarvinnutkaan hakea; viereisessä huoneessa oli sekä kartanonhoitaja että vouti, molemmat kirjoitustaitoisia sekä latinankieltä osaavia miehiä.