"Olkaa huoleti! Minä tunnen teidän hellän, osaaottavan sydämenne ja tiedän, että te olisitte tulleet kovin pahoillenne, jos tuo narrimainen, raivoava Grazian Likovay olisi hyvässä tarkoituksessa annettua varoitusta niin väärin käyttänyt, että hän sen vuoksi olisi ihmisiä tappanut. Semmoista ei hän ole tehnyt, mutta eräs toinen on siten menetellyt."
"Tarkoitatteko isä Siegfriediä?"
"Juuri häntä, mutta Teodor Dalnokin haahmossa. Oivallinen, komea sotilas. Ensin hän tappoi tulevan vävypoikani, hurskaan Berezowskyn, sitte hän teki useita minun parhaita ratsupalvelijoitani ainaiseksi taisteluun kykenemättömiksi, ja kun miekkansa vihdoin katkesi, tempasi hän kynttilänjalan alttarilta ja huitoi sillä niinkuin mielipuoli. Minäkin sain osani, nähkääs!"
Näin puhuen irroitti kreivi verisen siteen oikeasta kädestään ja näytti
Idalialle haavoitetut sormensa. Kreivitärtä kauhistutti niitä
nähdessään. Hän tahtoi auttaa siteen uudelleen käärimisessä, mutta
Grazian esti sen sanomalla:
"Älkää vaivatko itseänne, jalo rouva. Vasemman käden ja hampaiden avulla saan minä sen kyllä paikalleen jälleen."
"Miten kävi isä Siegfriedille?" kysyi rouva kiihoittuneena.
"Lopulta täytyi hänen antautua. Monta jänistä on koiralle kuolemaksi."
"Tapoitteko hänet?"
"Eikä toki! Minähän sanoin jo, ett'en ole ketään tappanut, sillä olen lempeä, rauhaarakastava mies. En minä tapa isä Siegfriediä enkä salli muidenkaan sitä tehdä."
"Mitä sitte tulee hänelle tapahtumaan?"