Mestari Mathias teki niin ja näki syvennyksessä isä Siegfriedin seisovan kahlehdittuna ja munkkipukuun verhottuna. Aina vyötäisiinsä saakka oli hän haudattuna kultaan ja hopeaan sekä kaikellaisiin kallisarvoisiin kapineisiin, joita oli läjittäin kasattu hänen jalkojensa ympärille. Kaapun päähine oli vedetty kasvoille, niin ettei niitä näkynyt.
"Isä Siegfried", kuiskasi Mathias.
"Sinä olet hyvä arvaamaan, ystäväiseni, se on todellakin isä
Siegfried", sanoi kreivi.
"Kuka on hänet tänne tuonut?"
"Minä itse, jäykällä jalallani, kipeällä kädelläni."
"Ei häntä siis tapettukaan."
"Kuulithan hänen laulavan äsken?"
"Ja hänetkö pitäisi minun tähän syvennykseen kiinni muurata?"
"Ei kokonaan. Sinun pitää jättää muuriin nassakan pohjan kokoinen aukko, ettei hän tukehdu."
"Kuka hänelle sitte ruokaa antaa, kun me lähdemme linnasta?"