— Olen saanut hänestä vihiä, puhui Abellino. Minulla on sielutieteellisiä todisteita siitä, että tuo tuntematon salamanteri kuuluu aatelissäätyyn.
— Kuulkaamme näitä todisteita, huudahtivat useat.
— Kun nimittäin Chataqvela lupasi kansanjoukon kuullen antaa tuhannen tukaattia sille, joka seuraisi häntä tuleen, ei kukaan liikahtanut; mutta kun hän huusi; "suukko sille miehelle, joka tulee kanssani", niin kohta ilmestyi tarjokas. Eiköhän tämä osoita miehen kuuluvan meidän seuraamme?
— Hihihi, naureskeli ispaanin poika, jolla oli hyvänä tapana nauraa toisten huonoille sukkeluuksille. Saiko hän myöskin suukon?
— Antakaa minun puhua, hyvä herra, lausui ylenkatseellisesti Abellino, joka tiesi, ettei Unkarissa ispaaneja kutsuta ylhäisiksi herroiksi, ja joka oli kovasti närkästynyt, kun moisen miehen poika puuttui hänen puheeseensa.
— Siis — jatkoi Abellino tyyntyneenä — antoi, kuten kerrotaan, jalo nainen tuntemattomalle miehelle ylhäällä tulen keskellä lupaamansa suukon, paremmaksi vakuudeksi kaiken kansan nähden.
Tästä syntyi yleinen nauru, johon Rudolf ei ottanut osaa, hän luki yhä jotakin englanninkielistä sanomalehteä.
— Tuolla naisella lienee halu suudella tulessa, huomautti herttua
Ivan.
— Niin kai, lausui paranematon ispaaninpoika, luullen saavansa tällä kertaa sanoa herttua Ivanille jotakin uutta, jota tuollainen venäläinen tuskin tietää. — Intialaisia naisia poltetaan yhdessä heidän miestensä ruumiiden kanssa, ja se vain heitä huvittaa.
— En luule Chataqvelan antavan tuota kunniaa kellekään entiselle eikä tulevaisellekaan miehellensä, lausui Abellino nauraen, ja tähän nauruun yhtyivät muutkin.