Ei kukaan tuntenut häntä. Hän oli pulska, tummaverinen, noin kuudenkolmatta vuoden vanha mies, pienet viikset veitikkamaisesti pystyssä, tuuheat hiukset kiehkuroissa, silmät mustat ja vilkkaat, suu rohkeutta osoittava, vartalo lyhyt, mutta vahva ja notkea, puku maalainen, mutta erinomaisen puhdas, valkoisissa paidanhihoissa ei ollut pienintäkään tahraa, ja hattu oli päässä sirosti kuin hyvälläkin kavaljeerilla.
Oli saanut hevosen mistä lie saanutkin, mutta pulska oli elukka, levoton siebenbürgiläinen ratsu, jonka pitkä harja ja häntä riippuivat maahan asti. Ei pysynyt hetkeäkään alallaan, vaan yhä tanssieli ja nousi pystyyn. Äskentullut saa myöskin nostaa arpaa ja asettuu toisten kilpailijain joukkoon.
Sillä aikaa tarkastelivat herrasmaiset hevossaksat hänen hevostansa, miehestä ei paljoa välitetty, mutta ratsu veti heidän huomiotaan puoleensa.
Vihdoin annettiin merkki. Ensimmäisestä laukauksesta pelästyivät hevoset, toisella laukauksella tyyntyivät, korvat pystyssä kuunnellen; vain pari kolme tottumatonta hevosta vielä vähän polki jalkaa. Nyt kuului kolmaskin laukaus, ja samassa hetkessä syöksyi koko ratsurivi kilpakentälle.
Viisi, kuusi heistä jätti heti toiset taaksensa. Nämä olivat kiihkeimpiä ratsastajia, jotka heti alussa kannustivat hevosiansa, mutta lopuksi jäivät jälkeen. Näitten joukossa oli viimeksitullutkin.
Helluntaikuningas ratsastaa keskivälissä, kädet kupeilla; hän ei ole vielä piiskaa käyttänyt.
Mutta noin kolmensadan askeleen päässä kannusti hänkin hevostansa, mäjähytti kerran piiskalla, huudahti hevoselleen ja tuli kolme askelta joukon edelle.
Nyt alkaa meteli, piiskan lyönnit; kukin ratsastaja kumartuu hevosen niskaan, hatut putoavat päästä, miesten viitat liehuvat; keskellä kilpakenttää toivoo kukin pääsevänsä voitolle. Yksi hevosista kaatuu ratsastajineen päivineen maahan; toiset nelistävät eteenpäin.
Vaunuista saattaa hyvin nähdä, miten helluntaikuningas rientää toisten edellä, päässä seppele kukkakiehkuroineen. Yksi toisensa jälkeen jää hänen taaksensa. Joka kerta, kun hän pääsee jonkun ohi, huutaa hän uljaasti:
— Anna tulla, veikko!