Ennen kaikkea tulee meidän tietää, minkä luontoinen eläin on villi härkä.
Kun karjalaumaan tulee kaksi härkää, niin ovat ne tosin talvella siivosti; tavatessaan toisensa ne korkeintaan mylvien puskevat toisiansa otsat yhdessä, mutta erkanevat, kun paimen lyö niitä kepillä; mutta kun tulee kevät ja tuore ruoho tekee elukat rohkeammiksi, kun veri alkaa kiehua suonissa, niin alkavat sarvet kohoutua, jo kaukaa toinen toisensa nähdessään ne rupeavat mylvimään, ja paimenen tulee pitää huolta, etteivät ne pääse toistensa kimppuun. Mutta jos kumminkin kuumana kevätpäivänä paimenen unta vetäessä molemmat viholliset päälliköt pääsevät yhteen, niin alkaa niiden kesken ratkaiseva taistelu, joka tavallisesti päättyy jommankumman kuolemalla tai paolla. Tällöin ei ole helppo paimenten saada niitä erilleen. Raivostunut eläin ei näe eikä tunne, vaan koettaa kaikin voimin masentaa vastustajansa. Usein kestää taistelu samalla paikalla tuntikausia; kenttä tulee niin muokatuksi, kuin olisi se auralla kynnetty. Se, joka huomaa voimiensa heikkenevän ja vastustajansa olevan vahvemman, alkaa kauheasti mylvien juosta pois laumasta, harhailee kesytönnä arolla; kieli riipuksissa, silmät verisinä kuljeksii se sitten laitumilla ja pelloilla eikä enää palaa takaisin laumaan. Mutta voi sitä elävää, joka joutuu sen lähelle; sitä alkaa se jo kaukaa nähtyänsä ajaa takaa. Kerran oli se vartioinut puuhun kiivennyttä matkamiestä päiväkausia puun alla, kunnes muutamat hevospaimenet olivat härän kartoittaneet. Viime aikoina kuuluu eräs tällainen raivostunut härkä syöksyneen junankin päälle, mutta karatessaan höyryveturin kimppuun joutui elukka pyörien murskattavaksi.
Paimenten osoituksen mukaan oli helppo löytää härän piilopaikka.
Korkeassa ruo'ostossa näkyi kaksi tietä, jotka se oli raivannut.
Molemmat miehet läksivät kumpikin eri tietä etsimään eläintä.
Katselevat ratsumiehet asettuivat sillä aikaa padolle, mistä saattoi
nähdä koko lakeuden.
Tuskin oli Martti tunkeutunut sata askelta kaislistoon, niin kuuli hän jo härän mörinän. Ensin tuumi hän huutaa toista miestä luoksensa, mutta ylpeys voitti. Aikoen yksin masentaa härän selitti hän käsivarrelta pitkän piiskansa ja lähti uljaasti menemään sinnepäin mistä mörinä kuului.
Härkä makasi keskellä kaislistoa, polviin saakka mudassa, se oli tallannut ison alan kaislistoa maahan joko varovaisuuden vuoksi tai raivoissaan.
Kuullessaan kahinaa nosti se päätänsä; toinen sarvi oli entisissä taisteluissa taittuneena suoraan eteenpäin, toinen pystyssä. Sysimusta otsa oli täynnä takkiaisia, kuonossa näkyi avoin verihaava.
Nähdessään ratsastajan nousi eläin heti kahdelle jalalle ja päästi pitkän, hurjan mylvinän.
Martti koetti vietellä eläintä kentälle, missä hänen oli helpompi lähestyä sitä kuin täällä tuntemattomissa lätäköissä. Härkää esiin manatakseen mäjähytti hän kerran piiskallansa.
Tästä suuttuneena hypähti villi eläin sijaltaan ja syöksyi ratsastajaa kohden.
Tämä käänsi samassa ratsunsa ja pakeni suosta, siten vietellen härkää tulemaan perässä.