— On, vastasi Santeri, ajatellen, ettei tuota olisi noin lujaa tarvinnut kysyä.
Kovasti nenästänsä puhallellen katseli Konrad ympärilleen, kuten sadun jättiläinen ihmisen veren hajua tuntiessaan, ja lausui:
— Pitää kutsua mestari tänne!
— Hän ei ole kotona.
Konrad katsahti Liviukseen muristen.
— Enkö sitä sanonut?
Laskien toisen nyrkkinsä pöydälle ja pistäen toisen selän taa sekä kumartuen Santeria päin tuijotti hän häneen uhkaavin katsein.
— Missä on mestari sitten?
— Sitä hän ei minulle ilmoittanut, vastasi Santeri tyynesti, valituin sanoin.
— Hyvä, virkkoi Konrad ottaen esiin povitaskusta sinetillä suljetun kirjeen. Mikä on nimenne, nuori mies?