Santeri katsoi kysyjään ihmetellen ja suuttuen.
— No, no, älkää pelästykö, rauhoitti Konrad, en minä teille pahaa tee.
Mutta onhan teillä kai jonkinmoinen nimi?
— On. Santeri Barna.
Konrad kirjoitti nimen muistikirjaansa ja sen tehtyään tarttui juhlallisesti kirjeen kulmaan.
— Kuulkaa siis, arvoisa herra Santeri Barna… (sana "herra" lausuttiin erityisellä äänen painolla, että lurjus huomaisi hänelle suuren kunnian tapahtuvan) tämä kirje on mestarillenne…
— Voitte antaa sen minulle. Boltay-herra on valtuuttanut minut poissa ollessaan järjestämään kaikki asiat hänen nimessänsä.
— Ottakaa sitten tämä kirje, lausui Konrad pauhaten. Hän olisi lausunut vielä useampiakin mahtipontisia sanoja, jollei häntä olisi häirinnyt Santerin hävytön teko, tämä kun avasi mestarin osoitteella varustetun kirjeen ja astui ikkunan luo sitä lukemaan.
— Mitä te teette? — huudahtivat yht'aikaa molemmat vieraat.
— Herra Boltay on valtuuttanut minut poissa ollessaan avaamaan kaikki hänelle tulevat kirjeet sekä suorittamaan kaikki velat ja tilaukset.
— Mutta tämä ei ole mikään sellainen asia! Tämä on yksityistä, persoonallista laatua, jota te ette ymmärräkään.