— Niin tapasin, vastasi Santeri ihmetellen, kenen mieleen oli juolahtanut muistella moisia pikkuseikkoja?
— Te olette siis mies, jolle tämä kirje kuuluu, virkkoi heitukka antaen hänelle kirjeen. Suvaitkaa lukea, minä odotan vastausta.
Santeri avasi kirjeen, ja tapansa mukaan ensin vilkaistuansa kirjoittajan nimeen pääsi häneltä hämmästyksen huudahdus.
Kaksi nimeä oli kirjeen alla, kahden semmoisen miehen nimi, joita kaikki kunnioittivat, joita pidettiin jaloina isänmaan ystävinä ja sivistyneinä, rehellisinä miehinä: — Rudolf ja — Niilo.
— Mitä heillä oli kirjoittamista orpopojalle? He olivat suuria miehiä, kansan ylistämiä, päivän sankareita; hän köyhä, tuntematon työmies, josta ei kukaan tietänyt niin mitään.
Kirje kuului näin:
"Te olette kunnon mies; te olette oikein tehnyt. Teidän sijassanne olisi jokainen meistä tehnyt samaten. Jos hyväksytte tarjouksemme vanhan tuttavuuden vuoksi, olemme valmiit varamiehiksenne".
Levollisena laski Santeri kirjeen kädestään.
— Suuresti kunnioittaen armollisten herrain tarjousta, lausui hän kääntyen heitukan puoleen, hyväksyn sen mielihyvällä.
Lähettiläs kumarsi kohteliaasti ja läksi.