Neljä varamiestä astui kentän keskelle, ja he näyttivät keskustelevan jotakin säännöistä, ampumavälistä, ensimmäisestä laukauksesta. Suostuttiin, että taistelijat alkavat ampua viidenviidettä askeleen päästä ja saavat astua viidenkolmatta askeleen päähän toisistaan.
Näistä neuvoteltaessa otti Abellino hyvän pistoolinsa käteensä ja alkoi näytellä seuralle ampumataitoansa. Hän käski palvelijansa heittää ilmaan niinipuun lehtiä, joita hän luodilla lävisteli.
Tämän teki hän pelottaakseen vastapuoluetta.
Niilo huomasi tarkoituksen ja kuiskasi rauhoittaen ammattilaisen korvaan:
— Te ette ammu noilla pistooleilla, minulla on muassani toiset, ihka uudet, joilla ei ole niinkään helppo mestarilaukauksia päästellä.
Santeri hymyili katkerasti.
— Minulle yhdentekevää. Minun elämäni ei ole suuremman arvoinen kuin tuo luodin lävistämä lehti.
Niilo katsahti syvälle miehen silmiin. Aavisti hänellä olevan suurempia syitä tähän kaksintaisteluun kuin firman kunnia.
Velvollisuutensa mukaan koettivat varamiehet ensin saada aikaan sovintoa riitaveljien kesken. Abellino lupasi luopua haasteestaan seuraavilla ehdoilla: 1:ksi jos Santeri firman nimessä julistaa, ettei häntä ole aiottukaan loukata, 2:ksi jos mestari Boltay samassa lehdessä, johon hän oli lähettänyt tuon loukkaavan ilmoituksen, selittää, että Kárpáthi on lahjoittanut kysymyksessä olleen rahasumman hänen kasvattityttärellensä jalossa, taiteellisessa tarkoituksessa.
Santerin varamiehet ilmoittivat hänelle ehdot.