— Oletteko haavoittunut?
— En, en, väitti hän, yhä vielä toinen käsi korvalla. Saakelin luoti, lensi ihan korvani vierestä, olen melkein kuuro. En kuule sanaakaan omasta puheestani. Saakelin luoti! Olisi kernaammin saanut kylkiluihin mennä!
— Sitä minäkin! — karjui Konrad. Te olette kiero mies, ammuitte minua vastustajanne sijasta. Katsokaa, hyvät herrat, luoti meni puuhun, jonka takana minä seisoin. Onkohan tuo ihmisten tapoja, ampua omia varamiehiänsä. Jollei puuta olisi ollut, niin olisin nyt hengetönnä, ihan hengetönnä! — Ei hengen kutkausta! Tulkoon hiisi toiste sinun varamieheksesi, minä en.
Asian laita oli ehkä siten, että Santerin luodin lentäessä Kárpáthin korvan ohi, tämä oli tuon koko aivokoppaa häiritsevän ilmanvedon vuoksi vetänyt kätensä syrjään, ja luoti oli kääntynyt pistoolista sivullepäin sekä Kárpáthi selin vastustajaansa.
Hän ei enää kuullut Konradin soimauksia. Korvasta alkoi vuotaa verta. Kasvojen kalpeudesta päättäen näytti hän kärsivän hirveätä kipua päässään, vaikka hän ei siitä mitään virkkanut. Lääkärit puhuivat tärykalvon särkymisestä ja sanoivat hänen pysyvän kuurona koko elinaikansa.
Kuuroushan on harmittavin kaikista inhimillisistä heikkouksista, sitä harvoin säälitään, usein vieläpä pilkataankin. Kernaammin olisi luoti saanut kylkiluihin mennä!
Kárpáthi talutettiin vaunuihinsa. Kun kivut myönsivät, kiroili hän.
Saakelin luoti, olisi edes keuhkoihin mennyt!
Rudolf ja Niilo astuivat Abellinon varamiesten luo kysyen, olivatko he tyytyväiset taisteluun.
Livius myönsi kaiken tapahtuneen sääntöjen mukaan ja laillisen viiden minuutin riita-ajankin olevan kuluneen. Konrad taasen väitti, ettei hän ollut ollenkaan tyytyväinen, vaan roisto olkoon hänen nimensä, jos hän vielä kerran moisiin toimiin puuttuu.
— Olkaa siis hyvä, kuitatkaa tämä vaatimus, lausui Santeri varamiehille, näyttäen heille vaatimuskirjettä, joka oli hänen mestarillensa lähetetty. — Kirjoittakaa: "maksettu". — Kunnialla maksettu.