Tällä välin ladattiin pistoolit; kaikkien nähden pistettiin luoti piippuun, ja kumpikin sai aseen käteensä.
Taistelijat asetettiin määrän päähän; rajamerkkeinä, joitten yli ei saanut astua, oli maassa kaksi nenäliinaa.
Varamiehet siirtyivät syrjään. Konrad vetäytyi paksun poppelipuun viereen, joka suojasi hänen kookasta ruumistansa.
Kolme käden taputusta oli taistelijoille merkkinä alkaa.
Santeri seisoi hetkisen paikallaan, pistooli alasvaipuneessa kädessään. Kasvoissa näkyi kolkko tyyneys, jota saattaisimme sanoa suruksikin, jollei tämä olisi yhtä lajia pelkuruutta. Abellino asteli verkkaan eteenpäin, useat kerrat nostaen pistoolia silmilleen, ikäänkuin aikoen heti laukaista. Tämä on pahinta kiusantekoa vastapuolelle, sillä arkaluontoisempi useinkin ampuu ensin etäämmältä, ja jollei hän silloin heti osaa vastustajaansa, on hän kokonaan häviön puolella.
Vielä oli huomattava Abellinon ivahymy, ja ilkeät silmäniskut, joilla hän koetti saada vastustajaansa hämille. Ampuuhan hän ilmassa lentäviä lehtiäkin! Poika parka! — huoahti Rudolf, kun hänen kumppaninsa jo oli huutamaisillaan Kárpáthille, ettei oikeassa kaksintaistelussa ilkkuminen ole luvallista.
Mutta nyt liikahti Santeri paikaltaan, astui vakavin askelin aina rajamerkkiin saakka, jonne hän seisahtui, kohotti pistoolin silmälle ja tähtäsi. Tällä hetkellä levisi hänen kasvoillensa tavaton puna, silmät säihkyivät omituisesti, mutta käsi ei vapissut.
Mitä tavatonta uhkaa! Ennen ensimmäistä laukausta ei ollut tapana astua rajamerkkiin saakka, sillä huonosti käyden saisi vastapuoli hyvän edun. Tämä uhkarohkeus saattoi Abellinon seisahtumaan kuuden askeleen päähän merkistänsä ja vetämään etusormensa pois pistoolin hanasta, jossa se jo oli ollut.
Mitä seuraavassa silmänräpäyksessä tapahtui, sitä ei voi kukaan selittää.
Laukaus kuului, ja puolentoista minuutin päästä toinen. Paikalle
rientävät varamiehet tapasivat Santerin seisomassa suorana asemallaan.
Abellino seisoi selin häneen ja piteli kädellään vasenta korvaansa.
Haavalääkärit riensivät heti jälkimmäisen luo.