Tällaisille huveille oli Pressburg sangen sopimaton paikka. Vastapuolueen ja ylitallimestarin[16] nähden, palatinuksen[17] ja koko maan edusmiesten katsellessa, raitisten kaupunginporvarien keskellä, vuokrahuoneissa ja sanomalehtimiesten läheisyydessä ei tämäntapainen juhla käynyt laatuun.
Ne, jotka tunsivat Juhana-herran, saattoivat jo heinäkuun lopulla huomata hänen olevan levottoman ja huolestuneen. Mutta kun hänen ylhäisyytensä puheenjohtaja antoi hänelle kahden viikon loman, tuli hän taas hyvälle tuulelle.
Kaikki, jotka hän tapasi, sekä ystävät että vain nimeltä tutut, kutsui hän luoksensa Kárpátfalvaan, niin että herrasseuroissa oli puheenpartena: "mennäänkö Kárpátfalvaan Juhanan kousalle?" Kun kaksi miestä joutui keskenänsä riitaan, ei kolmannen muuta tarvinnut kuin kysyä näin, niin riitaveljet nauramaan ja sovinto tehtiin.
Tämä sananparsi tuli myöskin Abellinon korviin. Hänen päänsä oli jo parantumaan päin, ja toisella korvalla kuuli hän auttavasti. Hänen kiukkunsa vain eneni, sillä kostonhimo, viha setää vastaan ja äsken tapahtunut häpeä painoivat yhä hänen mieltänsä. Eikä hän ollut niitä miehiä, jotka antavat myöten. Häviö oli hänelle vain kiihottimena uuteen vehkeeseen, ja kun hän oli päättänyt jonkun turmella, ei hän tuumastansa luopunut, vaikka olisi kymmenesti joutunut tappiolle, vaan koetti hyökätä vielä yhdennentoista kerran.
Eräänä päivänä ilmoittivat tervehtimässä kävijät hänen setänsä kutsuneen heitä kotiansa nimipäiväjuhlaan.
Abellino hymyili. Pian kuitenkin huokaus lopetti hymyn, hetken tuskat vääristivät kasvojen juonteet. Mutta taas hymyili hän.
— Kyllä minä näytän, mutisi hän. Lähetän sedälle nimipäivälahjan, jommoista hän ei vielä ole saanut.
Ja taas hymyili hän, tuon tuostakin kiroten, tuntiessaan päässänsä helvetillistä kivistystä!
Mennäänpä Kárpátfalvan kartanoon!
Berettyójoki muodostaa oikullisesti kaareillen ison niemekkeen. Täällä on Kárpáthin suvun ikivanha kartano.