Vaikea on varmaan päättää, mikä noista monista asumuksista on päärakennus, sillä kukin esi-isistä on tahtonut rakennuksilla muistoansa ikuistuttaa; mikä heistä on valinnut jokirannan asuinpaikaksi, mikä taasen metsän, kolmas tahtoi nähdä maantielle, neljäs taasen etsi piilopaikkaa päästäkseen ihmisten näkyvistä. Jälkeläiset olivat käyttäneet mikä mihinkin tarkoitukseen esi-isien rakennuksia; yleisesti suosittujen miesten muistoa pidettiin kunniassa, vähemmin suosittujen alennettiin huonompiin tarpeisiin.
Joen rannalla vanhojen kastanjapuiden suojassa näkyivät vielä mustat rauniot linnasta, joka arolta oli tänne muutettu. Tämä oli kantaisän Ubul Kárpáthin suurista kivistä tehty kotkanpesä, jonka tataarit Adalbert IV:n aikana polttivat, mutta jonka seiniä he eivät jaksaneet repiä alas. Rauniot jäivät paikalleen aina Ladislauksen aikoihin asti, jolloin ympärillä olevasta kylästä ei enää löytynyt jälkiäkään. Silloin heräsi kansallisylpeys August Kárpáthissa, silloisessa Szabolcsin komitaatin maaherrassa, sillä heti voitettuansa talonpoikain päällikön Dózsan, antoi hän masennettujen talonpoikien kivi kiveltä kantaa sopimattomalta paikalta nämä kunnioitettavat jäännökset hunnien aikaisesta rakennuksesta ja asetti ne taas entiselle paikalle Berettyón rannalle palatsinsa viereen. Surma olisi sitä ihmistä kohdannut, joka olisi kiveäkään liikuttanut näistä raunioista.
Myöhempi jälkeläinen Abel Kárpáthi, joka oli kääntynyt reformeerattuun uskoon, rakensi suunnattoman suuren kirkon kelloineen, urkuineen sekä maksoi papin palkan. Uskonnollisessa innossaan alkoi hän vielä rakentaa kauhean suurta kasarmia, aikoen siitä luoda pappiskollegion, jossa olisi neljäkolmatta oppituolia, konvikti yhdeksälle sadalle oppilaalle, kirjasto ja museo. Mutta hän kuoli kesken tätä jättiläistyötänsä, ja hänen poikansa, käytännöllisempi Pertteli Kárpáthi, teki kollegioksi aiotusta rakennuksesta viljamakasiinin.
Hänen poikansa, Balthasar Kárpáthi, oli suuri saituri, joka ei kuluttanut rahoja itsensä eikä muitten tähden. Jottei hänen olisi tarvinnut ottaa vastaan vieraita, muutti hän pois Leopold I:sen aikana rakennetusta suuresta palatsista, sulki ikkunat tiileillä ja rakennutti itselleen pienen yksikerroksisen asunnon, johon hän yksin mahtui ja josta hän ei koskaan poistunut. Hänen perillisensä, joita hän kiusasi pitkällä elinajallaan, antaen heidän sangen kauan odottaa kuolemaansa, uhrasivat hänen asuntonsa koirille.
Seuraava isäntä oli suuri maanviljelijä, joka puuhasi talouteen tarvittavia rakennuksia. Viinapolttimon laittoi hän Versaillen mallin mukaan rakennetun kartanon viereen, ja englantilaiseen puutarhaan pääsi vain tallin ja navetan välitse.
Dalia Kárpáthi, joka loisti Maria Theresian aikana, rakennutti uuden komean kaksikerroksisen kartanon Berettyón rannalle sen ajan muodin mukaan: kullalla koristettu marmorivaakuna portin päällä; samanlainen, mutta vielä suurempi katonrajalla seinässä; joen puolisella sivulla kariatipatsaitten päällä kullattu parveke; sisällä pitkiä käytäviä, holvattuja huoneita; kaikki maalatut, matoilla koristetut; seinillä kalliita kuvia; kaikkialla salaovia, salaisia kiertorappusia, kuten sen ajan tapa oli. Seuraava omistaja sai keisari Josef II:sen aikana kartanon haltuunsa. Hänen pisti päähänsä perustaa kaupunki Kárpátfalvaan. Hän rakennuttikin pitkiä huoneriviä ja muutti sinne koko joukon tyhjäntoimittajia. Kartanon huoneet hän jakoi espanjalaisilla seinillä kolmeen, neljään osaan. Mutta jo seuraavana vuonna hävitti uutisasutuksen puna- ja kuumetauti; ihmiset pakenivat vähitellen sinne, mistä olivat tulleetkin. Ennen pitkää itse isäntäkin muutti autuaallisempiin asuntoihin.
Hänen jälkeensä tuli meidän Nabobimme, joka kuolinpäiväänsä saakka pysyi Juhana-herrana.
Hänen työnsä hedelmät ovat tällä ikivanhalla tilalla enimmän nähtävissä. Hänen toimestaan on syntynyt kaikki, mitä siellä on omituista, silmiinpistävää, mitä ihmiset huomaavat jo peninkulmien päästä. Metsässä on kauriita ja hirviä, joille on laitettu talvikarsinoitakin. Kaukaa näkyy Kárpátfalvan kirkontorni, jonka Juhana-herra on tehnyt kahta vertaa entistään suuremmaksi ja kattanut kirkkaalla pellillä, joten matkustaja erottaa sen muista kirkontorneista jo kymmenen peninkulman päästä.
Ansarin rakennutti hän myöskin kahta vertaa suuremman kuin hänen edeltäjänsä Dalia, ei kuitenkaan palmupuiden kasvattamista varten, vaan suojellaksensa tuulilta suurta kuusisatavuotista kastanjapuuta, jonka lehvien varjossa hänen esi-isänsä Kupa Kárpáthi oli ollut kolme päivää ja kolme yötä tataarilaisia paossa ja elänyt sen ajan vieraanvaraisen puun hedelmillä.
Dalia Kárpáthi oli rakennuttanut vain yhden ympyriäisen salin, missä väliin Wienistä tuodut laulajat ja musikantit antoivat äänensä kuulua. Mutta Juhana-herra perusti keskelle englantilaista puutarhaa oman mielensä mukaisen teaatterin, jossa maata kiertävät teaatteriseurueet aika ajoin uskalsivat näytellä. Palkka oli sangen hyvä, mutta sitä kamalampi oli arvostelu, joka tapahtui siten, että armollinen herra heti paikalla antoi kelpo lailla selkään sille näyttelijälle, joka ei osaansa osannut.